Nopeajalkaiset nuorukaiset

Saimme heinäkuussa päiväksi Suomi Areenan Huittisiin. Sää suosi, kirkkopuisto oli tapahtumalle upea miljöö ja kansaa oli liikkeellä. Paneelikeskustelujen jälkeen oli meille luottamushenkilöille järjestetty hiukan erilaista ohjelmaa. Aktiivinen nuorisovaltuusto haastoi ensin sählyotteluun ja sen jälkeen nuorisoklubille keskustelemaan. Halusin kilpailuhenkisenä tyyppinä ehdottomasti osallistua otteluun, ja arvelin pärjääväni hyvän juoksukuntoni ansiosta mainiosti. Paikan päällä selvisi, että kaukalo oli minikokoinen karsina torin reunassa, ilmeisesti suunnittelussa oli otettu huomioon valtuuston ikä ja kunto. Päätin vaihtaa taktiikkaa ja huitoa menemään aina kun pallon näen. Pelata en osaa, mutta vauhti korvannee tekniikan, tuumin.

Saimme kokoon kolme ketjua, joita vaihdettiin aina maalista. Peli eteni niin kuin etukäteen pelkäsimme. Nuo nopeajalkaiset ja kauniit nuorisovaltuutetut veivät porukkaamme kuin laskiämpäriä. Peli päättyi 10-4 tappioon, mutta taistelimme urheasti ja oma taktiikkani piti. Hulluna laukomalla tein kaksi maalia, jotka lisään ehdottomasti toistaiseksi lyhyen ansioluetteloni maineikkaaksi jatkoksi.

Puolen tunnin taistelun jälkeen siirryttiin viereiselle nuorisoklubille kahville ja mehulle. Nuoret olivat kirjoittaneet pöytiin omaa elämäänsä koskettavia kysymyksiä, ja jakaannuimme keskustelemaan niin, että kaikissa pöydissä oli sekä luottamushenkilöitä että nuorisovaltuutettuja. He toivoivat vastauksia esimerkiksi miten Huittisissa kesätyönhankinta helpottuisi tai miksei keskustassa voisi olla uimarantaa. Ainakin omalla kohdallani tilanne oli enemmän saava kuin antava. Oli mielenkiintoista jututtaa eri elämäntilanteessa olevia ihmisiä, joiden elämää en kunnolla tunne. Vanha en toki ole itsekään ainakaan omasta mielestäni,  mutta siinä nuorten kanssa keskustellessa huomasin, että tässä elämäntilanteessa nuorison asiat ovat olleet kaukaisia. Nyt, näiden fiksujen ja avointen nuorten itse kertoessa asioistaan, tuli halu auttaa ja vaikuttaa.

Sen lisäksi, että meidän valtuutettujen pitää muistaa myös tämä lapsuuden ja aikuisuuden välissä harhaileva kansanosa lasten, työssäkäyvien ja vanhusten lisäksi kannustan nuoria itseään vaatimaan vastauksia omaa elämää koskeviin kysymyksiin. Vaikuttamisen kanavia kannattaa käyttää tärkeissä asioissa. Facebookissa huutelu tai adressien lähettely ei välttämättä ole se oikea keino, vaikka se nykyään helppoa ja suosittua onkin. Suora yhteydenotto päättäjiin tai aloitteiden teko nuorisovaltuuston kautta vie viestiä siitä, että nuoret oikeasti haluavat vaikuttaa omaan elämäänsä asiallisella tavalla. Ja jos joku yhteyttä iästä riippumatta ottaa, on vastapuolenkin otettava asia vakavasti. Jos ei muu auta, niin voi yrittää muistella omaa nuoruuttaan. Kukapa meistä ei olisi, silloin joskus aikoja sitten muinaisuudessa, halunnut mukavaa harrastuspaikkaa tai kattoa päänsä päälle talvikylmällä kartsalla?

Sari Harakka

Julkaistu myös elokuun 2013 Satakuntalaisessa

Kuntatalous, säästöt ja sairaspoissaolot

Huittisten kaupungin, samoin kuin valtaosan Suomen kuntien, talous on enemmän tai vähemmän heikoissa kantimissa. Veroja jouduttaneen korottamaan ja merkittäviä säästöjä olisi silti saatava aikaan. Yhtälö näyttää mahdottomalta, kun kustannukset samaan aikaan nousevat kautta linjan. Menoja lisäävät pakolliset investoinnit mm. koulupuolella ja terveyskeskuksessa. Lauttakylän ala-asteen mahdollisen homesaneerauksen hintaa voidaan vain arvuutella. Oma veikkaukseni on kallis. Kolmelle seuraavalle vuodelle on suunnitteilla lähes 550 000€ säästöt per vuosi.

Huittisten kaupungin tämän vuoden talousarviossa toimintakate eli kaupungin toiminnasta syntyvien tulojen ja menojen erotus ilman verotuloja ja valtionosuuksia on noin -55milj.€. Tavoitellut säästöt ovat siis yhden prosentin luokkaa vuodessa kolmen vuoden ajan. Veronkorotuksia on luvassa paljon enemmän. Niitä on ainakin virkamiesjohdon mukaan tarkoitus kerätä vuosittain ensi vuodesta alkaen noin 1,1milj.€ lisää. Toivottavasti kuntalaiset ymmärtävät säilyttää työpaikkansa ja pitää yrityksensä kannattavina. Muuten virkamiehet joutuvat ihan tosissaan miettimään säästöjä ja sehän ei ole kivaa.

Suomessa on viime vuodet kauhisteltu Kreikan ylisuurta julkista sektoria. Kreikassa on 10 miljoonaa asukasta, Suomessa 5 miljoonaa. Kuitenkin julkisella sektorilla työskenteleviä on molemmissa maissa lukumääräisesti yhtä paljon. Julkinen sektorimme on siis 100% niin ylisuuri kuin helleenien. Suomen kunnat ja valtio velkaantuvat kiihtyvällä vauhdilla vuodesta toiseen. Ainoa asia, joka meidät todellisuudessa erottaa kreikkalaisista on se, että Suomi toistaiseksi saa lainaa. On aivan varmaa, että se viimeinenkin lainaerä tulee nostetuksi, jos velkaantumista ei saada kuriin. Loputtomasti ei voi kuluttaa enemmän kuin tienaa. Tämä on selvää valtaosalle ihmisistä, kun kyseessä on oma talous. Täysin samat lainalaisuudet ovat kuitenkin voimassa myös valtion ja kuntien taloudessa.

Lähivuosina Suomessa on pakko alkaa vähentää väkeä kuntien palkkalistoilta ja vauhdilla. Verojen korotusten osalta pää tulee vetävän käteen viimeistään silloin, kun olemme verottaneet loputkin kilpailukyvystämme ja tuottavat vientialat siirtyneet otollisempiin asemiin, kuka Viroon, kuka kauemmas. Tällöin jäljelle jäävät pelkät palvelualat, joko julkiset tai yksityiset. Ihan oikeasti yhteiskunta ei pysty toimimaan niin, että Matti on kaupan kassalla töissä, maksaa palkastaan veroa, jolla Maijan Matin lapsen hoidosta kunnan kautta saama palkka rahoitetaan ja palkan Maija taas kantaa Matille kauppaan jne.

Huittisten kaupungilla on tässä(kin) asiassa ässä hihassaan. Meillä nimittäin on helppo konsti alentaa kaupungin henkilöstökuluja ilman, että ketään joudutaan irtisanomaan tai mitään hommia jätettäisiin hoitamatta. Huittisten kaupungin työntekijät sairauslomailevat keskimäärin 14,2 päivää vuodessa, kun tämä luku koko maassa on 8,4 päivää. Viime vuonna Huittisten henkilöstö sairasti 10 263 päivää. Nyt olisi kaupungin työnantajana korkea aika alkaa selvittää, mikä Huittisissa sairastuttaa ihmisiä näin valtavasti keskiarvoa enemmän. Kyseessä on paha työsuojelun epäonnistuminen, jonka nopeaa korjaamista ei luulisi edes vasemmiston vastustavan. Huittisten tulisi ottaa kunnianhimoiseksi tavoitteeksi puolittaa nykyiset sairauspoissaolot alle valtakunnallisen keskiarvon eli 7,1 päivään vuodessa. Tämä tarkoittaisi 5132 kahta päivää vuodessa. Kun lasketaan, että vuodessa on 220 työpäivää, säästyisi vuodessa 23 työntekijän tai viranhaltijan eli siis sijaisen palkka ilman, että kukaan huomaisi palveluissa mitään eroa aikaisempaan. Jos oletamme keskimääräisestä työntekijästä aiheutuvien työvoimakustannusten olevan 50 000€ vuodessa, säästöä syntyisi 1 150 000€ eli nyt suunniteltujen veronkorotusten verran. Miettikääpä sitä!

Martin Ylikännö 

Julkaistu lyhennettynä Lauttakylän Lehden lukijan sanassa 27.6.2013

Kevyen liikenteen ehdoin

Huittisten kaupunkikeskustan kehittämishankkeella on huittislaisittain katsottuna kunnianhimoinen tavoite: ajokulttuurin muutos. Huomiota ovat saaneet sekä keskustataajamaan soveltumattomat tilannenopeudet että muun liikenteen huomioiminen. Miten tavoittaa kevyttä liikennettä kunnioittava ja sen paremmin huomioon ottava ajokulttuuri, kun se pelkästään ajoradalla on, mitä on?

Autoilija ei ole ainoa, jolle kevyen liikenteen huomioiminen tuottaa hankaluuksia.  Pyöräily Huittisten keskustassa on paitsi hankalaa ja epämukavaa, myös turvatonta rikkonaisista päällysteistä, kivetyksistä, heikosta talvikunnossapidosta ja näkyvyydeltään heikoista kadunkulmista johtuen. Kehittämishankkeen myötä olisikin syytä parantaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kulkumahdollisuuksia.

Polkupyöräilijälle pyörä on autoon rinnastuva kulkuneuvo ja monesti ensisijainen sellainen. Pyöräilijä, siinä missä autoilijakin, toivoo matkantekonsa olevan vaivatonta, turvallista ja mukavaa – miksei nopeaakin.
Muun liikenteen huomioiminen on sujuvan kulkemisen kirjaimellinen elinehto. Velvollisuutensa ja oikeutensa tunteva ja täyttävä kulkija on havaintoni mukaan useammin pyöräilijä kuin autoilija. Käytännössä on niin, että juuri pyöräilijä on se, jonka sija on tyytyä ensisijaisesti ajoneuvoliikenteelle ja jalankulkijoille rajattuihin resursseihin.
Mikä lienisikään meteli, jos olisi autoilijoiden tyytyminen kevyen liikenteen väylien ajo-olosuhteisiin, laadusta puhumattakaan?

Huittisten keskustaa ei ole suunniteltu pyöräilijälle: kevyen liikenteen väylät ovat ahtaita ja tiheän rakennuskannan vuoksi vaaratilanteita aiheuttavia. Voisikin olla aiheellista harkita osuuksien rajaamista jalankulkijoiden käyttöön. Pyöräilijöiden liikkuminen muun liikenteen joukossa on luonnollinen vaihtoehto suuremmissa kaupunkikeskustoissa ja lisäisi kaikkien keskustassa liikkuvien kulkuturvallisuutta.
Pyöräilijänä koen mielekkäämmäksi pyöräilyn ajoradan reunassa, osana muuta liikennettä. Siellä en aiheuta uhkatilanteita hitaammin liikkuvalle kevyelle liikenteelle ja tulen huomioiduksi tasavertaisena tiellä liikkujana. Ennen kaikkea, liikkumiseni varsinaisella ajoradalla ei aiheuta vahinkoa kulkuneuvolleni!

Pyöräily on erinomainen (hyöty-)liikuntamuoto ja vaihtoehto ympäristötietoiselle kaupunkilaiselle. Uskoisin, että pyöräilijöiden ottaminen osaksi muuta liikennettä olisi omiaan muuttamaan täkäläistä ajokulttuuria ja laskemaan sekä ajoneuvoliikenteen määrää että ydinkeskustan ajonopeuksia.

Soile Tuominen
nuoriso- ja liikuntalautakunnan jäsen

Julkaistu myös Lauttakylän Lehden lukijan sanassa 18.6.2013

Mitä tiedämme kuntapolitiikasta?

Kun äiti asettuu ehdolle kuntavaaleissa, saa varautua kysymyksiin. Syyskuusta asti olemme keskustelleet politiikasta 6-, 7- ja 9-vuotiaiden kanssa, ja nämä keskustelut ovat olleet vähintäänkin avartavia. Asioista jutellessa on saanut toki kuulla monta hassua totuutta lasten suusta, mutta toisaalta itselle on kirkastunut monta asiaa. Tuntuu oikeasti tärkeältä edes yrittää vaikuttaa asioihin, kun ekaluokkalainen tekee aloitteen koulutien turvallisuudesta ja tokaluokkalainen esittää energiansäästöviikkoa koko kaupungille. Huittisissa on hieno tapa ottaa mukaan nuorisovaltuutetut lautakuntiin, ja omassa lautakunnassani olen saanut seurata, miten yhteiskunnallinen toimiminen on siirtynyt äidiltä tyttärelle. Jospa omatkin lapset jaksaisivat seurata maailman menoa tarkalla silmällä kun ovat joutuneet väkisin seuraamaan äidin pinnistelyjä esityslistojen ja aloitteiden viidakossa?

Mutinaakin kuuluu. Olen liikaa pois, kokouksia on ”joka ilta”, asioihin perehtyminen katkeaa tämän tästä vierestä kuuluvaan mekkalaan. ”Miksi sää äiti menit niihin vaaleihin”, kuuluu kuopuksen suusta jos iltakokouksia on kahdesti peräkkäin. Ilmeisesti yksi ilta isän iltasadun- ja toimien kanssa on ihan jees, sitten alkavat äidin tiukemmat säännöt tuntua ihan mukavilta.

Mitä siellä vaaleissa (yleisnimitys kaikelle kunnallispolitiikalle kuusivuotiaan näkökulmasta) tehdään? Olen yrittänyt selittää, miten oikeastaan kaikki mitä Huittisissa tapahtuu, on jotenkin liitoksissa politiikkaan. Rakennetaanko tie? Mihin aikaan kouluun mennään? Onko nuokkarilla pelejä? - kaikki nämä asiat päätetään lautakunnissa ja valtuustossa. Se, miten lapset tämän käsittävät, on tietysti toinen juttu. Jokainen vanhempi tietää sen tunteen, kun on mielestään selittänyt hienosti ja lapsentasoisesti jotakin juttua ja sattuu sitten myöhemmin kuulemaan, miten lapsi kertoo asiaa eteenpäin ihan päin mäntyä. Hankalaa on myös yrittää eritellä valtakunnan tasoiset ja kuntapolitiikkaan kuuluvat asiat. Kesäaikaan siirtyminen harmitti keskimmäistämme kovasti, ja lohdutin häntä sanomalla, että kyllä heidän elinaikanaan joku vielä sen tavan lopettaa. Tytön naama kirkastui. ”Äiti, sää oot siellä Huittisten…” Oikaisin äkkiä, että tällaisia asioita päätetään Helsingissä eduskunnassa, siellä isossa talossa, jonka rappusia ja pylväitä syyslomalla ihmeteltiin. ”Ai jaa”, totesi tyttö ja loikki tiehensä. Selostuksesta jäi luultavasti mieleen vain loma.

Kokousten jälkeen iskee pöytäkirjantarkistusnakki jokaiselle vuorollaan, ja otin lautakunnan pöytäkirjantarkistukseen kuopuksen mukaan. Kaupungintalon edessä tyttö katsoi silmät suurina ylöspäin, ja sanoi ”WAU! Onko tämä Suomen suurin rakennus!” Sisälläkin oli tosi hienoa, ja toimituksen jälkeen kävimme kurkkaamassa valtuustosalin ovelta missä äiti kokouksiaan istuu. Lapsi halusi tietää istumapaikkani, ja vaikutti lievästi pettyneeltä, kun en saanut istua ylhäällä isolla tuolilla. Kotona hän kertoi isosiskolleen nähneensä, missä äiti käy kokouksissa. Toinen kysyi, millaista kokoushuoneessa oli? Nuorimmainen vastaa: ”Aika tylsää, tosi paljon tuoleja vaan.” ”Mää arvasin”.

Sari Harakka

Susiasiaa

Köyliössä järjestettiin viime viikolla jo toinen susi-ilta keskustelutilaisuus tänä talvena. Ensimmäisellä kerralla marraskuussa Vuorenmaan VPK-talo jäi pieneksi ja tällä kerralla Lallintalo täyttyi ääriään myöten. Paikalle oli kokoontunut noin tuhat asiasta kiinnostunutta kansalaista. Allekirjoittanut ei ollut saapuvilla kummassakaan tilaisuudessa mutta, koska varsinkin jälkimmäinen ylitti näkyvästi valtakunnallisenkin uutiskynnyksen, olen suunnilleen tietoinen keskustelun sisällöstä ja sävystä.

Susien jatkuva läsnäolo seutukunnallamme ja ilmestyminen näkyviin milloin minkin lähikunnan alueella huolestuttaa asukkaita eikä ollenkaan suotta. Koirat ja muut kotieläimet ovat todellisessa vaarassa eikä kukaan voi mennä takuuseen, etteikö myös lasten turvallisuus saataisi olla uhattuna. Kunnissa on toistuvasti jouduttu turvautumaan ns. susikyyteihin, pihojen aitaamiseen yms. Moni aikuinenkaan ei uskalla liikkua haja-asutusalueella ainakaan pimeään aikaan. Huittisten ympäristössä on kuitenkin toistaiseksi tyydytty kyyteihin ja muihin ”rauhanomaisiin” ratkaisuihin. Toisin on Perhossa ja vähän muissakin Suomen osissa, joissa on päädytty noudattamaan korpilakia ja tappamaan susia ilman lupaa.

Samaan aikaan susien oikeuksia puolustavat tahot ja susia tutkivat päivystävät dosentit vakuuttavat meille, yleensä turvallisesti Kehä kolmosen susiköyhemmältä puolelta, ettei susi Suomessa ole käynyt ihmisen kimppuun yli sataan vuoteen ja että susi luontaisesti pelkää ja väistää ihmistä. Vikaa on siis ihmisten asenteissa eikä susissa. Totta on, ettei suden ja ihmisen välisiä kohtaamisia, joissa ihminen olisi ollut ottavana osapuolena, olekaan tapahtunut sitten 1800-luvun. Viimeinen suden tekemä tappo tapahtui 7.11.1881. Uhri oli viisivuotias Kalle Oskari Gröönros Vahdolta. Tämän jälkeinen susien hiljaiselo tosin johtuu käsittääkseni siitä, että susia ei ole ainakaan tässä osassa Suomea noiden aikojen jälkeen ollut ihmisiä kohtaamassa. Tämä taas johtuu aiemmin vallinneesta melko yksioikoisesta suurpetopolitiikasta. Tuon Kalle Oskarinkin kohtaloksi koituneen susiparin hävittivät tsaari Aleksanteri III:n varta vasten lähettämät siperialaiset metsästäjät. He saivat tehtävänsä päätökseen Nousiaisissa 2.1.1882. Yhteensä nämä sudet ehtivät surmata 21 lasta. Vielä 1950-luvulla meininki oli melko erilaista nykyiseen verraten. Lauttakylän Ala-asteella (tai mikä lie perusinstituutti se nykyisin lienee) on nähtävillä Vampulassa 1959 ammuttu susi. Silloin siis yksi alueelle eksynyt susi riitti viranomaisten järjestämään suurjahtiin, jossa käytettiin mm. konepistooleja.

Itse en ole koskaan elävää sutta kohdannut enkä edes nähnyt jälkiä. Suhtaudun susiin kuten varmasti valtaosa suomalaisista eli sen kuin ovat ja elävät, kunhan pysyvät poissa nurkista. Suomen metsissä kyllä riittää tilaa ja syötävää. Raja menee siinä, että pihoille ei tulla ja kotieläimiä saati lapsia ei uhata. Nyt tämä raja on ylitetty. Susia on yksinkertaisesti liikaa ja ne ovat menettäneet luontaisen ihmispelkonsa. Minua suututtaa asenne, jossa meidät asioista huolta kantavat leimataan oitis punaniskametsäläisiksi, jotka haluavat ampua kaikkea mikä liikkuu. Olen huomannut sinänsä yllättävän yhteyden muutaman äkkiseltään erilaisen yhteiskunnallisen keskustelunaiheen välillä. Nimittäin sudet, maahanmuuttopolitiikka ja yleensä kaikki ns. ”arvokonservatiiviset” mielipiteet. Media ja tietyt kansalaispiirit leimaavat kaiken virallisesta linjasta poikkeavan, perustellunkin ja asiallisen, kritiikin välittömästi vaaralliseksi kiihkoiluksi. Suvaitsevaisuus on päivän sana mediassa ja politiikassa. Kaikkea paitsi suvaitsemattomuutta pitää suvaita. Ken tästä poikkeaa, on populisti tahi muu yhteiskunnan vihollinen.

Sudet tulisi nopeasti opettaa uudelleen pelkäämään ihmistä. Tämä onnistuu vain, jos susi kokee ihmisen uhaksi. Tähän tulokseen ei valitettavasti päästä muulla tavoin kuin tappamalla susia. Tiedän, että mediankin kellossa ääni muuttuu välittömästi ensimmäisen lapsiuhrin jälkeen. Minusta vain on turhaa odottaa, että asiat kärjistyvät siihen pisteeseen. Toivon todella, että maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisella riittää kanttia myöntää tarvittavat kaatoluvat häirikkösusien poistamiseksi. Tämä saattaa olla Lallintalon kokouksen jälkeen askeleen lähempänä. Tähän viittaa mm. Jyrki Kataisen lausuma viime sunnuntain pääministerin haastattelutunnilla. Katainen sanoi, että kansalaisten pelko on otettava todesta ja pelkät vakuuttelut susien vaarattomuudesta eivät enää riitä.

Lakia pitää noudattaa ja kunnioittaa. Tämä on selvää suurimmalle osalle kansalaisia. Yhtälailla päättäjille pitäisi olla selvää, että kunnioitusta nauttii vain kansalaisten järkeväksi ja tarkoituksenmukaiseksi kokema laki. Olemme hyvin lähellä tilannetta, jossa laki otetaan omiin käsiin muuallakin kuin Pohjanmaalla. Toivottavasti tällaiseen anarkiaan ei tarvitse Huittisten seudulla turvautua.

Martin Ylikännö

Pieni huittislainen suuren kuntauudistuksen pyörteissä

Kunta- ja palvelurakenneuudistus, huoltosuhde, kuntaliitokset  ja maakuntayhteistyö – tässä päällimmäiset aiheet alkaneelta valtuustokaudelta. Ylhäältä valtion taholta tuleva käskytys tai jostakin muusta epämääräisestä suunnasta tuleva vaatimus järjestellä oman kuntamme asioita nostaa vähintäänkin ihmetystä, ellei suoranaista vastahakoisuutta. Me huittislaiset kun emme ole tottuneet siihen, että meitä viedään kuin tyrvääläistä kuttua narussa osaksi kohti jotakin suurta ja ihmeellistä onnelaa, jossa kaikki palvelut tuotetaan nykyistä tehokkaammin ja edullisemmin - kohti uutta onnellisempaa yhteiskuntaa!

On olemassa suuri uskottavuusongelma, ainakin minulla, joka en näe tässä näillä arkisilla silmilläni niitä luvattuja onnenavaimia .

Laki on laki, jota tietenkin Huittisissakin noudatetaan ja kaikki vaaditut selvitykset tehdään määräaikaan mennessä. Yksi tavoitteista on saada kokoon tuo alkuun vaadittava 20 000 asukkaan määrä, jolla saisimme oikeuden tuottaa palvelumme itse. Tosin kukaan ei pysty vielä tässä vaiheessa sanomaan onko sekään varmaa.

Viime viikolla tapasivat Punkalaitumen, Huittisten, Sastamalan ja Köyliön edustajat edellä olevan aiheen yhteentuomina. Uutisten mukaan ja kun palaverimuistiota luin, kävi selväksi, että kyseessä oli varsin varovainen ensitapaaminen, jossa kukaan osanottajataho ei paljastanut ”korttejaan”. Tulevissa tapaamisissa on kuitenkin jossain vaiheessa puhuttava muustakin kuin ilmoista ja talven ankaruudesta. ;-)

Jos ja kun on kohta neuvoteltava mahdollisista kuntaliitoksista, ei enää riitä, että jokainen sanoo ensisijaisena pyrkimyksenään haluavansa olla itsenäinen.  Huittisten ja Vampulan liitos sujui esimerkillisesti ilman suurempia erimielisyyksiä ja lopputulos on hyvä molemmille. Mitä tapahtuu kun tähän sovitetaan vielä lisäksi Punkalaidun, Köyliö, Säkylä ja Kokemäki sekä mahdollisesti myös osa vanhaa Keikyää ?

Minua on jo pitkään haitannut maakunnallinen epätasa-arvo, jossa kyllä tunnustetaan Huittinen kasvukeskukseksi heti Porin ja Rauman jälkeen, mutta valtiolliset palvelut meiltä siirretään muualle. Vähintäänkin tässä yhteydessä, kun näitä uusia ”suurkuntia” synnytetään, pitää myös uudelleen miettiä meiltä poistettujen palveluiden saatavuus.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa meille tavallisille kuntalaisille, onko mitään hyvää odotettavissa? Voimme suhtautua kahdella tavalla: ”ei vois vähempää kiinnostaa”  tai sitten ottamalla kunnolla asiaan  kantaa ja vaikuttaa siihen miten meidän käy tässä ristiaallokossa. Pieni toivon kipinä on kuitenkin vielä olemassa siitä, että koko uudistusasia kaatuu omaan mahdottomuuteensa, samoin kuin jo käynnistetty SOTE selvitys aikoinaan.

Ota sinä kantaa ja anna kuulua kansalaismielipiteesi. Odotamme mielenkiinnolla kirjoitustasi!

Mukavaa hiihtolomaa toivottaen, 
Hannu Haapasalo, kunnallisjärjestön puheenjohtaja