Jokapäiväinen biojätteemme

Kun olin lapsi, meillä kotona oli possunämpäri. Siihen laitettiin kaikki perunankuorista kaffenporoihin, ja kun ämpäri oli täysi, se napattiin mukaan iltasikalaan, ja sisältö kipattiin kaukaloon. Jossakin vaiheessa EU-säädökset kielsivät syöttämästä tuotantoeläimille kuumentamattomia ruuantähteitä, ja ämpärin sisältö nakattiin lietemonttuun mätänemään. Maalaistaloissa on kierrätetty muodikkaasti biojätteitä niin kauan kuin eläimiä on nurkissa ollut, nykyään possun virkaa toimittaa vihreä roskasäiliö kerrostalon takapihalla. Vaikka äidilleni oli biojäte terminä hiukan outo, ymmärsi hän tietysti saman tien mitä sekajätteen vieressä nököttävään ämpäriin lajitellaan heti kun sanoin sen olevan se vanha possunämpäri.

Nykyajan lapset opetetaan esikoulusta asti lajittelemaan ruoantähteiden lisäksi metallit, lasi ja vaaralliset jätteet. Moni lapsi näyttää vanhemmilleen mallia kierrätyksestä, jota nuori sukupolvi pitää enemmän itsestäänselvyytenä kuin vanhemmat ikätoverit. Maalaisjärjellä ajateltuna kaiken roinan kippaaminen samaan roskikseen onkin todella älytöntä, suurimmasta osasta jätettä kun saa käsiteltyä uutta materiaalia ja kaatopaikkojen kuormitus kevenee edes hiukan. Kuulin kerran sattumalta keskustelun, jossa vanhempi herra kertoi tyytyväisenä kätkevänsä loisteputket tavallisen jätteen sekaan. Vaivoin pidättäydyin kiljaisemasta, miten älytöntä esimerkkiä lapsenlapset moisesta hulluudesta saavat! Samalla vaivalla sen laittaisi vaarallisen jätteen kierrätyskasaankin, vaikkei se yhtä jännittävältä ehkä tunnukaan?

Hulluuden rajalla käväistiin myös lasteni ala-asteella, joka sai hetkellisen kiellon tarjota edellisen päivän ateriantähteitä toisena ruokavaihtoehtona. Keittäjä on pystynyt normaalin työnsä ohella hoitamaan ylijääneet ruuat asianmukaisesti kylmään ja laittanut niitä esille seuraavana päivänä. Tämä tapa on lasten ja opettajien mieleen, ja koulu sai tyrmistynyttä palautetta oppilailta, kun tämän syyslukukauden alkaessa ”eilisiä” ei enää ollutkaan tarjolla. Kaupungin ruokapalveluista oli annettu kielto tarjota mitään muuta kuin saman päivän ruokia, perusteena epämääräinen ”kun muuallakaan ei ole siihen lupaa”. Sen sijaan, että ruoka olisi tullut hyötykäyttöön, se oli käsketty kipata sekajätteisiin. Onneksi asia saatiin nopeasti oikealle tolalle, ja nyt on kaikilla Huittisten kouluilla lupa jakaa myös edellisen päivän ruokaa jos vain ne vain pystytään asianmukaisesti jäähdyttämään ja keittolan resurssit siihen venyvät.

Meillä on biojäteämpärin lisäksi kanankeppo muutamaa kotikanaa varten. Siihen laitetaan tähteet, ja lasten kaveritkin tietävät, että jos ei lautasta jaksa syödä ihan tyhjäksi, kana kyllä syö. Harmi vain, siivekkäät ystävämme ovat possua nirsompia. Kiposta lennätetään armotta pois esimerkiksi raa’at perunankuoret, toki nekin aikanaan maatuvat kuivikkeen mukana tunkiossa. Palkaksi maukkaista jämäruuista saamme herkullisia kananmunia, joiden keltuaisen väri lähentelee oranssia niin että kakkutaikinakin on kauniin keltaista. Ehkäpä omat lapset aikuisina muistelevat aina kierrätyksestä puhuttaessa kanankeppoa, ihan kuten minä sitä vihreää possunämpäriä?

Sari Harakka

Kirjoitus julkaistu 18.9.2013 Satakuntalainen-lehdessä

Susista ja ekologisuudesta

Satakunnassa ja yleensäkin Lounais-Suomessa maaseudun asukkaat ovat alkaneet pelätä

lastensa puolesta. Lasten liikkumiseen esim. yksin ulkona on tullut selvä muutos. Kun menneinä vuosina ja vuosikymmeninä ei juurikaan tarvinnut miettiä missä lapset ja nuoret viettävät aikaansa. Pienemmät leikkivät kotipihalla ja suurempien reviiri käsitti yleensä myös lähimetsät. Lähinnä suden pelko on muuttamassa ja eräissä tapauksissa muuttanutkin elämisen tyyliä kuntien kyläalueilla. Enää ei ole itsestään selvää, että lapset tai lapsi voisi olla omissa oloissaan kotipihalla, sillä susi, joka aamulla nähdään  Köyliössä, voi iltapäivällä hölkätä jo Huittisten ja Loimaan rajamailla Kojonkulmalla.

Lehtien palstoilla haastateltavat ihmiset ovat yleensä sitä mieltä, että susi on vaaraksi, jos se tulee liian lähelle asumuksia. Tällainen tiedustelu on yhtä tyhjän kanssa niille ihmisille, jotka asustavat lähellä luontoa. Eläin kulkee siitä, mistä se haluaa ja uskaltaa. Se ei myöskään lue kieltotauluja. Lisäksi se on arvaamaton tilanteen tullen ja siitä on esimerkki Ruotsista, missä susi hiljattain tappoi eläintenhoitajan, vaikka tämä oli työskennellyt vuosia susien parissa.

Miksi sudet ovat tottuneet ihmisiin? Väitetään, että mm. Länsi-Suomeen olisi istutettu kanta. Jos emot eivät pelkää ihmistä ja yleensä asumuksia, pennut omaksuvat emojensa tavat. Näin meillä on syntynyt ja lisääntymässä pysyvä, ihmistä pelkäämätön susikanta. Mikäli meillä vallitsisi tilanne ennen istutuksia, sudet tulisivat Venäjän puolelta harvakseltaan ja osaisivat varoa ihmisasutusta edellyttäen, ettei niitä ole Venäjällä jo totutettu ihmiseen, jolloin tilanne on täysin sama kuin nyt maassamme.

Sudet tappavat vuosittain erityisen paljon lampaita sekä nappaavat lemmikkieläimiä tämän tästä kotipihoilta. Meillä on puhuttu paljon vihapuheista. Eikö tämä toiminta, joka kohdistuu kylien asukkaisiin ole vähintään vihateko? Tekijöiksi on ujutettu syyttömät luontokappaleet mutta varsinaisina toimeenpanijoina on  joukko ihmisiä lakiensa suojassa. Maaseutua suojellaan, museoidaan ja petoja suojellaan. Siellä toimiva ihminen tarvitsee edelleen vapauden ja kannustusta toteuttaa ideoitaan kaikkien yhteiseksi hyödyksi. Tämän hoksasivat jo aikoinaan Ruotsin kuninkaat.

Kestävästä kehityksestä ja yleensä ekologiasta alettiin käydä aktiivista keskustelua 30-40 vuotta sitten.Tätä keskustelua pitää yllä myös  nuori koulutettu sukupolvi. Monet asuvat suurissa asutuskeskuksissa. Ennen unioniin liittymistä esim. vihreät puhuivat myös pienempien perheviljelmien puolesta. Kun unioniin liityttiin, nämä puheet ovat loppuneet.  Se on täysin unohdettu ja näyttää siltä, että vain tilakoon suurentaminen on kestävää kehitystä. Noihin aikoihin keskustan puheenjohtaja Paavo Väyrynen esitti kestävästä kehityksestä maaseudun näkökulmasta varmoja teesejä ja samoilla linjoilla on myös nykyinen puheenjohtaja Juha Sipilä.

Unionille kestävä kehitys on ongelma. Se on vaikea sovittaa yhteen vahvan talouskasvun kanssa, joka taas perustuu uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöön. Maassamme on yritetty lähinnä keskustahallitusten taholta saada uusiutuvaa energiaa laajemmin käyttöön.Turve, jota on maassamme  rajattomasti, on joittenkin suomalaistenkin  meppien avustuksella saatu hivutettua kivihiilen rinnalle mustalle listalle. Tämän hetken tilanne onkin se, että vähänkin suuremmat asutuskeskukset palaavat takaisin kivihiilen polttoon, koska turvetta ei sateisen kesän ja niukkojen lupien vuoksi saatu talteen tarpeeksi. Kivihiilivaltiot kyllä tietävät mistä rahaa saadaan, jolla työpaikat turvataan. Turvelupia kotimaassa rajoitetaan mutta kivihiililaivat jatkavat kulkuaan Suomeen minkään estämättä. Työstä on pula. Maaseudulla on käyttämättömiä mahdollisuuksia kestävä kehitys pohjana tuottaa vaurautta maallemme.

Entinen maatalousministeri Juha Korkeaoja otti kantaa hiljattain peltomaan rakentamiseen.

Hän oli sitä mieltä, että maassamme pitäisi alkaa suojella myös yhtenäisiä hyvälaatuisia peltoja. Peltoala vähenee rakentamisen myötä satoja hehtaareja vuodessa.  Jokilaakson kasvatilta Korkeaojalta hieno ekologinen kannanotto maamme parhaitten viljelyalueitten puolesta.

Harri Laurila