Kuntatalous, säästöt ja sairaspoissaolot

Huittisten kaupungin, samoin kuin valtaosan Suomen kuntien, talous on enemmän tai vähemmän heikoissa kantimissa. Veroja jouduttaneen korottamaan ja merkittäviä säästöjä olisi silti saatava aikaan. Yhtälö näyttää mahdottomalta, kun kustannukset samaan aikaan nousevat kautta linjan. Menoja lisäävät pakolliset investoinnit mm. koulupuolella ja terveyskeskuksessa. Lauttakylän ala-asteen mahdollisen homesaneerauksen hintaa voidaan vain arvuutella. Oma veikkaukseni on kallis. Kolmelle seuraavalle vuodelle on suunnitteilla lähes 550 000€ säästöt per vuosi.

Huittisten kaupungin tämän vuoden talousarviossa toimintakate eli kaupungin toiminnasta syntyvien tulojen ja menojen erotus ilman verotuloja ja valtionosuuksia on noin -55milj.€. Tavoitellut säästöt ovat siis yhden prosentin luokkaa vuodessa kolmen vuoden ajan. Veronkorotuksia on luvassa paljon enemmän. Niitä on ainakin virkamiesjohdon mukaan tarkoitus kerätä vuosittain ensi vuodesta alkaen noin 1,1milj.€ lisää. Toivottavasti kuntalaiset ymmärtävät säilyttää työpaikkansa ja pitää yrityksensä kannattavina. Muuten virkamiehet joutuvat ihan tosissaan miettimään säästöjä ja sehän ei ole kivaa.

Suomessa on viime vuodet kauhisteltu Kreikan ylisuurta julkista sektoria. Kreikassa on 10 miljoonaa asukasta, Suomessa 5 miljoonaa. Kuitenkin julkisella sektorilla työskenteleviä on molemmissa maissa lukumääräisesti yhtä paljon. Julkinen sektorimme on siis 100% niin ylisuuri kuin helleenien. Suomen kunnat ja valtio velkaantuvat kiihtyvällä vauhdilla vuodesta toiseen. Ainoa asia, joka meidät todellisuudessa erottaa kreikkalaisista on se, että Suomi toistaiseksi saa lainaa. On aivan varmaa, että se viimeinenkin lainaerä tulee nostetuksi, jos velkaantumista ei saada kuriin. Loputtomasti ei voi kuluttaa enemmän kuin tienaa. Tämä on selvää valtaosalle ihmisistä, kun kyseessä on oma talous. Täysin samat lainalaisuudet ovat kuitenkin voimassa myös valtion ja kuntien taloudessa.

Lähivuosina Suomessa on pakko alkaa vähentää väkeä kuntien palkkalistoilta ja vauhdilla. Verojen korotusten osalta pää tulee vetävän käteen viimeistään silloin, kun olemme verottaneet loputkin kilpailukyvystämme ja tuottavat vientialat siirtyneet otollisempiin asemiin, kuka Viroon, kuka kauemmas. Tällöin jäljelle jäävät pelkät palvelualat, joko julkiset tai yksityiset. Ihan oikeasti yhteiskunta ei pysty toimimaan niin, että Matti on kaupan kassalla töissä, maksaa palkastaan veroa, jolla Maijan Matin lapsen hoidosta kunnan kautta saama palkka rahoitetaan ja palkan Maija taas kantaa Matille kauppaan jne.

Huittisten kaupungilla on tässä(kin) asiassa ässä hihassaan. Meillä nimittäin on helppo konsti alentaa kaupungin henkilöstökuluja ilman, että ketään joudutaan irtisanomaan tai mitään hommia jätettäisiin hoitamatta. Huittisten kaupungin työntekijät sairauslomailevat keskimäärin 14,2 päivää vuodessa, kun tämä luku koko maassa on 8,4 päivää. Viime vuonna Huittisten henkilöstö sairasti 10 263 päivää. Nyt olisi kaupungin työnantajana korkea aika alkaa selvittää, mikä Huittisissa sairastuttaa ihmisiä näin valtavasti keskiarvoa enemmän. Kyseessä on paha työsuojelun epäonnistuminen, jonka nopeaa korjaamista ei luulisi edes vasemmiston vastustavan. Huittisten tulisi ottaa kunnianhimoiseksi tavoitteeksi puolittaa nykyiset sairauspoissaolot alle valtakunnallisen keskiarvon eli 7,1 päivään vuodessa. Tämä tarkoittaisi 5132 kahta päivää vuodessa. Kun lasketaan, että vuodessa on 220 työpäivää, säästyisi vuodessa 23 työntekijän tai viranhaltijan eli siis sijaisen palkka ilman, että kukaan huomaisi palveluissa mitään eroa aikaisempaan. Jos oletamme keskimääräisestä työntekijästä aiheutuvien työvoimakustannusten olevan 50 000€ vuodessa, säästöä syntyisi 1 150 000€ eli nyt suunniteltujen veronkorotusten verran. Miettikääpä sitä!

Martin Ylikännö 

Julkaistu lyhennettynä Lauttakylän Lehden lukijan sanassa 27.6.2013

Kotimaista grilleihin!

Hyvää, kotimaista juhannusta kaikille!

AVOIN KIRJE HKScan OYJ:LLE

Helsingin Sanomat uutisoi 20.6.2013 lihan tuonnista Suomeen. Juttu keskittyi tuontiin Brasiliasta, josta tuodaan Suomeen merkittäviä määriä lähinnä naudan- ja broilerin lihaa. Kommentteja oli pyydetty useilta maahantuontia harjoittavilta toimijoilta. Lausunnot kautta linjan olivat vältteleviä. Kilpailevat yritykset olivat kiitettävän yksimielisiä siitä, ettei lihan alkuperää tarvitse avata kuluttajille kovinkaan tarkasti.

Jokainen yritys tietysti valitsee tiedotuslinjansa itsenäisesti ja vastaa siitä. Kiinnitin kuitenkin huomiota melkoiseen ristiriitaan. HS:n jutussa oli haastateltu HKScan Oyj:n viestintäjohtaja Marja-Leena Dahlskogia, joka lausui sanatarkasti: ”Yhtiössä päädyttiin siihen, ettei ulkomailta tulevan lihan ruokaketjun avaaminen hyödytä HKScanin liiketoimintaa.”

Samana päivänä meidän HKScanin suomalaisten tuottajien postilaatikoihin ilmestyi HKScanin hankintayhtiön HKAgrin tuottajille suunnattu Kotitilalta-lehti, jonka pääkirjoituksessa HKAgrin toimitusjohtaja Veli-Matti Jäppilä kirjoittaa seuraavaa: ”Meidän on ketjuna yhdessä varmistettava, että läpinäkyvyyden ja jäljitettävyyden merkitys kasvaa. Tunteiden ohjatessa kuluttajien valintoja on huolehdittava erityisen tarkkaan tuotantoketjun läpinäkyvyydestä sekä siitä, että oma tekemisemme on lupausten tasolla.”

Mielenkiintoista, että pörssiyhtiö, joka normaalisti on hyvin tarkka tiedotuksestaan, antaa samana päivänä julkisuuteen kaksi näin täysin päinvastaista lausuntoa. Kotimaisen tuotannon osalta avoimuus ja läpinäkyvyys ovat tärkeitä mutta eivät tuontiraaka-aineen osalta? Suomessa HKScan, kuten muutkin kotimaasta lihaa hankkivat yritykset, edellyttää sopimustuottajiltaan kurinalaista ja hyvin säänneltyä tuotantoa omine kansallisen- ja EU-lainsäädännön ylittävine sääntöineen.

Yksittäisenä tuottajana sekä tuottajien valtuuttamana edustajana kannatan itsekin läpinäkyvää, avointa ja vastuullista tuotantoa. Olen aina ollut valmis päästämään halukkaat kuluttajat ja toimittajat tutustumaan sikalani toimintaa ja kertonut julkisuudessa myös niistä asioista, joissa meillä vielä on ollut parantamisen varaa. Haluaisin myös kotimaisen lihateollisuutemme osallistuvan ja sitoutuvan tähän. Erityisesti toivon, että samat kriteerit koskevat niin kotimaista tuotantoa kuin tuontiakin. On erittäin ikävää, jos alan suurimmat toimijat ajavat tässä asiassa ns. kaksilla rattailla.

Kysynkin nyt kumpi todellisuudessa on HKScan Oyj:n virallinen linja, läpinäkyvyyden vai salailun lisääminen? Toivottavasti yhtiö saa muodostettua tästä yksimielisen kannan.

Lopuksi toivon kuluttajilta tukea ja ymmärtämystä meille suomalisille ruuantuottajille, jotka joudumme toimimaan koko ajan härskimmäksi muuttuvan kansainvälisen agribisneksen puristuksessa. Kannattaa muistaa, että mitä suurempi osa syömästämme ruuasta on tuotettu Suomen ulkopuolella, sitä vähemmän suomalaiset kuluttajat voivat tuotannon laatuun, eettisyyteen ja vastuullisuuteen vaikuttaa. Jos on kysyttävää tuotannosta, ottakaa rohkeasti yhteyttä vaikka allekirjoittaneeseen tai johonkuhun muuhun tuottajaan. Keskustelemme mielellämme tuotannosta asiakkaamme eli suomalaisen kuluttajan kanssa.

Martin Ylikännö

puheenjohtaja

Suomen Sikayrittäjät ry

Julkaistu myös Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden mielipideosastoilla viikolla 26/2013

Työtä, työtä!

Tätä kirjoitettaessa vietetään suomalaisen työn päivää eli vappua. Koska pikkuisen kärjistäen vappu perinteisesti on ylioppilaiden ja kommunistien juhla enkä itse kuulu kumpaankaan viiteryhmään, vietin tämänkin vapun työn merkeissä.

Sen verran luin yhteenvetoja eri poliitikkojen vappupuheista, että huomasin työllisyyden puhuttavan. Lisää työpaikkoja suomalaisille tuntuivat toivovan kaikki. Keinot vaihtelivat puolueen mukaan. Vasemmalta laidalta vaadittiin suuryrityksiä investoimaan ja työllistämään, oikealla kannettiin huolta nuorista, keskellä haluttiin ajaa koko Suomen etua ja luoda tuontia korvaavaa tuotantoa.

Päättäjät ovat huolissaan oikeista asioista. Suomessa työllisyyden kehitys on huolestuttava. Vielä huolestuttavampi se on koko Euroopassa. EU:n työttömyysprosentti on noin 12 %. Tilanteen karmeuden näkee selvästi, kun katsoo kehitystä vuodesta 2008 tähän päivään. Keväällä 2008 unionin kansalaista oli työttöminä vähän alle 7 % ja kaikkien jäsenmaiden luvut olivat hyvin lähellä toisiaan.  Nousua on ollut mutta se on jakautunut kovin epätasaisesti. Saksassa kehitys on ollut hyvää ja työttömyys painunut alle kuuden prosentin. Espanjassa ja Kreikassa on noustu viidessä vuodessa alle kymmenestä ihan pikkuista vaille 30 %:n. Suomessa ollaan hyvin lähellä kymmenen prosentin työttömyyttä. Jäsenmaiden välinen kuilu on tässäkin asiassa revennyt suureksi.

Työttömyys on vaarallista. Se tuo mukanaan helposti yleisen elämänhallinnan menestyksen ja syrjäytymisen. Tästä syystä erityisen vaarallista on nuorisotyöttömyys. Historiasta tiedämme, että lähes kaikki suuret yhteiskunnalliset mullistukset ja murhenäytelmät vaativat moottorikseen suuren joukon joutilaita ja toivonsa menettäneitä nuoria miehiä. Venäjän vallankumoukset 1917, Hitlerin valtaannousu 1930-luvun Saksassa, Iranin islamilainen vallankumous 1979 ja viimeisempänä arabikevät 2011 ovat helposti mieleen tulevia, mutta eivät ainoita esimerkkejä. Valtaapitävät ovat eri aikoina tiedostaneet tämän riskin ja koettaneet parhaansa mukaan järjestää nuorille miehille mielekästä, tai mitä hyvänsä tekemistä. Nuorisoa on lähetetty milloin ristiretkille, uudisasukkaiksi siirtomaihin tai muuten vaan sotimaan toisiaan vastaan. Suomessakin annettiin sodan jälkeen rintamamiehille uudistiloja raivattaviksi pitkin korpia osittain tästäkin syystä. Sodasta kotiutuneista lähes puolesta miljoonasta näköalattomasta nuoresta olisi varmasti ollut harmia ilman tätä järjestelyä vaikka luultavasti ainakin osa päättäjistä ymmärsi, etteivät nämä tilat ole pitkään elinkelpoisia. Elinkelpoisuus riitti kuitenkin juuri sen parikymmentä tarvittavaa vuotta, jotta nuorison turhautuminen saatiin siirrettyä yhdellä sukupolvella eteenpäin. 1960-luvulla yhteiskunta oli valmiimpi ottamaan vastaan nuorisoliikehdinnän, joka 40-luvun oloissa olisi voinut johtaa vallankumoukseen. 60-luvulla se johti enää plakaattien kantamiseen kadulla ja sai hurjimmillaankin ylioppilaat valtaamaan vain oman talonsa.

Nyt tällaisen kehityksen riksi Euroopassa on korkeampi kuin kertaakaan sitten 1930-luvun. Tilanne Kreikassa ja Espanjassa on niin paha, että se saattaa lähi vuosina johtaa jopa sisällissotaan EU:n alueella. Tästä syystä on tärkeää, että talous saadaan nopeasti kasvu-uralle näissä maissa. Euron käyttöönotossa on ollut paljon myönteistäkin mutta nyt heikoimmat jäsenmaat ovat valuutan vankeja, eivätkä voi parantaa kilpailukykyään valuuttapolitiikan keinoin.

Suomessa tilanne ei vielä ole konkreettisesti räjähtämässä käsiin mutta nykyinen suunta on saatava kääntymään mahdollisimman pian, jos mielimme säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan ja nykyisen kaltaisen järjestelmämme. Työttömyysturvan kehittämistä kannustavammaksi, työllistämisen esteiden poistamiseksi sekä yrittäjyyden houkuttelevuuden lisäämiseksi olisikin nyt tehtävä kaikki mahdollinen. Keskusta esitti 90-luvun lopulla työreformia, joka silloin ammuttiin alas vähän joka suunnasta. Olisikohan nyt aika Juha Sipilän johdolla ottaa riski ja esitellä Työreformi 2.0?

Martin Ylikännö