Susista ja ekologisuudesta

Satakunnassa ja yleensäkin Lounais-Suomessa maaseudun asukkaat ovat alkaneet pelätä

lastensa puolesta. Lasten liikkumiseen esim. yksin ulkona on tullut selvä muutos. Kun menneinä vuosina ja vuosikymmeninä ei juurikaan tarvinnut miettiä missä lapset ja nuoret viettävät aikaansa. Pienemmät leikkivät kotipihalla ja suurempien reviiri käsitti yleensä myös lähimetsät. Lähinnä suden pelko on muuttamassa ja eräissä tapauksissa muuttanutkin elämisen tyyliä kuntien kyläalueilla. Enää ei ole itsestään selvää, että lapset tai lapsi voisi olla omissa oloissaan kotipihalla, sillä susi, joka aamulla nähdään  Köyliössä, voi iltapäivällä hölkätä jo Huittisten ja Loimaan rajamailla Kojonkulmalla.

Lehtien palstoilla haastateltavat ihmiset ovat yleensä sitä mieltä, että susi on vaaraksi, jos se tulee liian lähelle asumuksia. Tällainen tiedustelu on yhtä tyhjän kanssa niille ihmisille, jotka asustavat lähellä luontoa. Eläin kulkee siitä, mistä se haluaa ja uskaltaa. Se ei myöskään lue kieltotauluja. Lisäksi se on arvaamaton tilanteen tullen ja siitä on esimerkki Ruotsista, missä susi hiljattain tappoi eläintenhoitajan, vaikka tämä oli työskennellyt vuosia susien parissa.

Miksi sudet ovat tottuneet ihmisiin? Väitetään, että mm. Länsi-Suomeen olisi istutettu kanta. Jos emot eivät pelkää ihmistä ja yleensä asumuksia, pennut omaksuvat emojensa tavat. Näin meillä on syntynyt ja lisääntymässä pysyvä, ihmistä pelkäämätön susikanta. Mikäli meillä vallitsisi tilanne ennen istutuksia, sudet tulisivat Venäjän puolelta harvakseltaan ja osaisivat varoa ihmisasutusta edellyttäen, ettei niitä ole Venäjällä jo totutettu ihmiseen, jolloin tilanne on täysin sama kuin nyt maassamme.

Sudet tappavat vuosittain erityisen paljon lampaita sekä nappaavat lemmikkieläimiä tämän tästä kotipihoilta. Meillä on puhuttu paljon vihapuheista. Eikö tämä toiminta, joka kohdistuu kylien asukkaisiin ole vähintään vihateko? Tekijöiksi on ujutettu syyttömät luontokappaleet mutta varsinaisina toimeenpanijoina on  joukko ihmisiä lakiensa suojassa. Maaseutua suojellaan, museoidaan ja petoja suojellaan. Siellä toimiva ihminen tarvitsee edelleen vapauden ja kannustusta toteuttaa ideoitaan kaikkien yhteiseksi hyödyksi. Tämän hoksasivat jo aikoinaan Ruotsin kuninkaat.

Kestävästä kehityksestä ja yleensä ekologiasta alettiin käydä aktiivista keskustelua 30-40 vuotta sitten.Tätä keskustelua pitää yllä myös  nuori koulutettu sukupolvi. Monet asuvat suurissa asutuskeskuksissa. Ennen unioniin liittymistä esim. vihreät puhuivat myös pienempien perheviljelmien puolesta. Kun unioniin liityttiin, nämä puheet ovat loppuneet.  Se on täysin unohdettu ja näyttää siltä, että vain tilakoon suurentaminen on kestävää kehitystä. Noihin aikoihin keskustan puheenjohtaja Paavo Väyrynen esitti kestävästä kehityksestä maaseudun näkökulmasta varmoja teesejä ja samoilla linjoilla on myös nykyinen puheenjohtaja Juha Sipilä.

Unionille kestävä kehitys on ongelma. Se on vaikea sovittaa yhteen vahvan talouskasvun kanssa, joka taas perustuu uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöön. Maassamme on yritetty lähinnä keskustahallitusten taholta saada uusiutuvaa energiaa laajemmin käyttöön.Turve, jota on maassamme  rajattomasti, on joittenkin suomalaistenkin  meppien avustuksella saatu hivutettua kivihiilen rinnalle mustalle listalle. Tämän hetken tilanne onkin se, että vähänkin suuremmat asutuskeskukset palaavat takaisin kivihiilen polttoon, koska turvetta ei sateisen kesän ja niukkojen lupien vuoksi saatu talteen tarpeeksi. Kivihiilivaltiot kyllä tietävät mistä rahaa saadaan, jolla työpaikat turvataan. Turvelupia kotimaassa rajoitetaan mutta kivihiililaivat jatkavat kulkuaan Suomeen minkään estämättä. Työstä on pula. Maaseudulla on käyttämättömiä mahdollisuuksia kestävä kehitys pohjana tuottaa vaurautta maallemme.

Entinen maatalousministeri Juha Korkeaoja otti kantaa hiljattain peltomaan rakentamiseen.

Hän oli sitä mieltä, että maassamme pitäisi alkaa suojella myös yhtenäisiä hyvälaatuisia peltoja. Peltoala vähenee rakentamisen myötä satoja hehtaareja vuodessa.  Jokilaakson kasvatilta Korkeaojalta hieno ekologinen kannanotto maamme parhaitten viljelyalueitten puolesta.

Harri Laurila

Susiasiaa

Köyliössä järjestettiin viime viikolla jo toinen susi-ilta keskustelutilaisuus tänä talvena. Ensimmäisellä kerralla marraskuussa Vuorenmaan VPK-talo jäi pieneksi ja tällä kerralla Lallintalo täyttyi ääriään myöten. Paikalle oli kokoontunut noin tuhat asiasta kiinnostunutta kansalaista. Allekirjoittanut ei ollut saapuvilla kummassakaan tilaisuudessa mutta, koska varsinkin jälkimmäinen ylitti näkyvästi valtakunnallisenkin uutiskynnyksen, olen suunnilleen tietoinen keskustelun sisällöstä ja sävystä.

Susien jatkuva läsnäolo seutukunnallamme ja ilmestyminen näkyviin milloin minkin lähikunnan alueella huolestuttaa asukkaita eikä ollenkaan suotta. Koirat ja muut kotieläimet ovat todellisessa vaarassa eikä kukaan voi mennä takuuseen, etteikö myös lasten turvallisuus saataisi olla uhattuna. Kunnissa on toistuvasti jouduttu turvautumaan ns. susikyyteihin, pihojen aitaamiseen yms. Moni aikuinenkaan ei uskalla liikkua haja-asutusalueella ainakaan pimeään aikaan. Huittisten ympäristössä on kuitenkin toistaiseksi tyydytty kyyteihin ja muihin ”rauhanomaisiin” ratkaisuihin. Toisin on Perhossa ja vähän muissakin Suomen osissa, joissa on päädytty noudattamaan korpilakia ja tappamaan susia ilman lupaa.

Samaan aikaan susien oikeuksia puolustavat tahot ja susia tutkivat päivystävät dosentit vakuuttavat meille, yleensä turvallisesti Kehä kolmosen susiköyhemmältä puolelta, ettei susi Suomessa ole käynyt ihmisen kimppuun yli sataan vuoteen ja että susi luontaisesti pelkää ja väistää ihmistä. Vikaa on siis ihmisten asenteissa eikä susissa. Totta on, ettei suden ja ihmisen välisiä kohtaamisia, joissa ihminen olisi ollut ottavana osapuolena, olekaan tapahtunut sitten 1800-luvun. Viimeinen suden tekemä tappo tapahtui 7.11.1881. Uhri oli viisivuotias Kalle Oskari Gröönros Vahdolta. Tämän jälkeinen susien hiljaiselo tosin johtuu käsittääkseni siitä, että susia ei ole ainakaan tässä osassa Suomea noiden aikojen jälkeen ollut ihmisiä kohtaamassa. Tämä taas johtuu aiemmin vallinneesta melko yksioikoisesta suurpetopolitiikasta. Tuon Kalle Oskarinkin kohtaloksi koituneen susiparin hävittivät tsaari Aleksanteri III:n varta vasten lähettämät siperialaiset metsästäjät. He saivat tehtävänsä päätökseen Nousiaisissa 2.1.1882. Yhteensä nämä sudet ehtivät surmata 21 lasta. Vielä 1950-luvulla meininki oli melko erilaista nykyiseen verraten. Lauttakylän Ala-asteella (tai mikä lie perusinstituutti se nykyisin lienee) on nähtävillä Vampulassa 1959 ammuttu susi. Silloin siis yksi alueelle eksynyt susi riitti viranomaisten järjestämään suurjahtiin, jossa käytettiin mm. konepistooleja.

Itse en ole koskaan elävää sutta kohdannut enkä edes nähnyt jälkiä. Suhtaudun susiin kuten varmasti valtaosa suomalaisista eli sen kuin ovat ja elävät, kunhan pysyvät poissa nurkista. Suomen metsissä kyllä riittää tilaa ja syötävää. Raja menee siinä, että pihoille ei tulla ja kotieläimiä saati lapsia ei uhata. Nyt tämä raja on ylitetty. Susia on yksinkertaisesti liikaa ja ne ovat menettäneet luontaisen ihmispelkonsa. Minua suututtaa asenne, jossa meidät asioista huolta kantavat leimataan oitis punaniskametsäläisiksi, jotka haluavat ampua kaikkea mikä liikkuu. Olen huomannut sinänsä yllättävän yhteyden muutaman äkkiseltään erilaisen yhteiskunnallisen keskustelunaiheen välillä. Nimittäin sudet, maahanmuuttopolitiikka ja yleensä kaikki ns. ”arvokonservatiiviset” mielipiteet. Media ja tietyt kansalaispiirit leimaavat kaiken virallisesta linjasta poikkeavan, perustellunkin ja asiallisen, kritiikin välittömästi vaaralliseksi kiihkoiluksi. Suvaitsevaisuus on päivän sana mediassa ja politiikassa. Kaikkea paitsi suvaitsemattomuutta pitää suvaita. Ken tästä poikkeaa, on populisti tahi muu yhteiskunnan vihollinen.

Sudet tulisi nopeasti opettaa uudelleen pelkäämään ihmistä. Tämä onnistuu vain, jos susi kokee ihmisen uhaksi. Tähän tulokseen ei valitettavasti päästä muulla tavoin kuin tappamalla susia. Tiedän, että mediankin kellossa ääni muuttuu välittömästi ensimmäisen lapsiuhrin jälkeen. Minusta vain on turhaa odottaa, että asiat kärjistyvät siihen pisteeseen. Toivon todella, että maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisella riittää kanttia myöntää tarvittavat kaatoluvat häirikkösusien poistamiseksi. Tämä saattaa olla Lallintalon kokouksen jälkeen askeleen lähempänä. Tähän viittaa mm. Jyrki Kataisen lausuma viime sunnuntain pääministerin haastattelutunnilla. Katainen sanoi, että kansalaisten pelko on otettava todesta ja pelkät vakuuttelut susien vaarattomuudesta eivät enää riitä.

Lakia pitää noudattaa ja kunnioittaa. Tämä on selvää suurimmalle osalle kansalaisia. Yhtälailla päättäjille pitäisi olla selvää, että kunnioitusta nauttii vain kansalaisten järkeväksi ja tarkoituksenmukaiseksi kokema laki. Olemme hyvin lähellä tilannetta, jossa laki otetaan omiin käsiin muuallakin kuin Pohjanmaalla. Toivottavasti tällaiseen anarkiaan ei tarvitse Huittisten seudulla turvautua.

Martin Ylikännö