Lauantaina 4.5.2013 vähän ennen aamu seitsemää sain
puhelinsoiton, jota olin odottanut ja pelännyt jo yli vuosikymmenen eli sen
ajan, jonka minulla on jonkinlainen sikala ollut vastuullani.
Porsastuotantoyhtiömme Koskinasula Oy:n työntekijä, jonka Suomen kielen taito
ei riittänyt hätäkeskukseen soittamiseen, ilmoitti, että yhdessä sikalan
porsitusosastossa oli runsaasti savua mutta liekkejä ei näy. Siitä alkoi sitten
vilkkain aamupäivä vähään aikaan.
Soitin hätäkeskukseen ja kerroin, että kyseessä on 7000m2
rakennus eli väkeä saa laittaa tulemaan sen verran kuin sitä löytyy. Pienellä
paikkakunnalla asumisessa on se hyvä puoli, että asioita voi yleensä hoitaa
tuttujen ihmisten kanssa. Niin nytkin. Välittömästi hätäpuhelun jälkeen soitin
sähköurakoitsijallemme Pekka Mäelle, joka kuuluu Vampulan VPK:aan ja tuntee
rakennuksemme läpikotaisin. Ilmoitin hänelle porsitusosaston numeron, jotta he
osasivat tulla heti oikealle kulmalle sikalalla. Pekka puolestaan oli älynnyt
soittaa matkalta paloautosta omille asentajilleen, että heitä todennäköisesti
tullaan tarvitsemaan paikalla.
Lähdin ajamaan neljän
kilometrin matkaa sikalalle ja ehdin sinne vähän ennen palokuntaa. Päälle päin
mikään ei kertonut mistään poikkeavasta mutta näky porsitusosastolla oli hurja.
Tuloilmapuhaltimen kohdalla katossa oli musta reikä ja savua oli edelleen
runsaasti vaikka varsinainen palo olikin tukehtunut hapen puutteeseen ja hyvään
tuuriin. Loisteputkien suojakuvut olivat sulaneet muodottomiksi ja katosta roikkuvat
lämpölamppujen pistorasiat olivat kuin valuneita kynttilöitä. Suureksi ihmeeksi
kaikki eläimet olivat hengissä. Osastossa oli 36 emakkoa, joista noin puolet
olivat porsineet ja loput porsivat muutama päivä palon jälkeen. Lopetimme
kaikkiaan seitsemän emakkoa, jotka olivat saaneet palavaa materiaalia päälleen.
Palokunta saapui noin 15 minuuttia hälytyksestä. Yksiköitä
saapui kaikkiaan 13 eli palomestarin mukaan kaikki sillä hetkellä saatavilla
olevat. Savusukeltajat hyökkäsivät sikalan ullakkotilaan etsimään
palopesäkkeitä. Hyvin nopeasti selvisi, että tilanne saadaan pysymään
hallinnassa. Kahdeksan jälkeen palokunnan touhutessa edelleen ullakolla ja
sisätilojen tuuletuksen parissa alkoivat sähkömiehet vetää uutta valaistusta
palaneeseen osastoon.
Tämän jälkeen
pääsimme tutkimaan vaurioita sekä syitä ja seurauksia. Alusta asti näytti
selvältä, että palo oli saanut alkunsa tuloilmapuhaltimen moottorista, joka
puolestaan oli sytyttänyt polyuretaanista valmistetun horminsa palamaan. Tästä
tuli oli levinnyt ullakolle, josta ko. puhallin ottaa ilmansa. Ullakko oli
osastoitu 220m2 palo-osastoihin eli alapuolella olevien porsitusosastoiden
kokoiseksi. Yksi kattotuolin alapaarre oli palanut pois parin metrin matkalta
ja kaksi muuta oli hiiltynyt pahoin. Aluskate oli hävinnyt lähes koko osastosta
mutta kipsilevyiset palokatkot ja niiden päälle tungettu kivivilla olivat
pitäneet savukaasut sisällään ja kuumuuden. Hormi oli ilmeisesti sulanut ja
palanut niin nopeasti, ettei kuumuus enää riittänyt pitämään paloa yllä. Todella
lähellä suurpaloa kuitenkin käytiin.
Tuotantorakennuksia palaa Suomessa valitettavan paljon.
Päivälleen viikkoa ennen meidän paloamme paloi sikala Aurassa todella
tuhoisasti ja helmikuussa Loimaalla. Tätä kirjoittaessa tuli juuri tieto
Maalahdessa sattuneesta sikalapalosta. Erittäin ikäviä tapauksia kaikki.
Monesti palon syttymissyyn selvittäminen pahasti palaneesta sikalasta on
kutakuinkin mahdotonta. Siksi katsoin, että meillä sattunut läheltä piti tapaus
piti pyrkiä hyödyntämään, jotta tulevaisuudessa paloriskiä tiloilla pystytään
pienentämään. Järjestimme yhdessä vakuutusyhtiön riskinhallintapäällikön kanssa
pari viikkoa palon jälkeen sikalallamme tilaisuuden, johon kutsuimme väkeä
pelastuslaitoksilta, vakuutusyhtiöstä, Tukesista sekä alan lehdistöstä.
Vakuutusalalla oli tiedossa monia tapauksia, joissa palon epäillään syttyneen
ilmanvaihtolaitteista. Nyt he pääsivät tutkimaan alkutilanteeseen pysähtynyttä
paloa ja sen leviämistä. Toivottavasti tästä saadaan jotain konkreettista
tulevaisuuden rakennussuunnitteluun ja huomioitavia asioita jo rakennettuihin
tuotantotiloihin.
Uskon, että lähes jokaisen kotieläin tuottajan pahin
kuviteltavissa oleva tilanne on juuri tuotantorakennuksen ja ennen kaikkea
eläinten tuhoutuminen tulipalossa. Sika-ala on viime vuosina panostanut
valtavasti eläinten hyvinvointiin. Myös viranomaiset ovat ahkeroineet hyvinkin
tarkkoja säädöksiä tarvittavien virikkeiden määrästä yms. Mielestäni
säästyminen palolta on merkittävä asia myös hyvinvointi näkökulmasta. Täytynee
jollain sopivalla foorumilla ottaa puheeksi, olisiko mahdollista suunnata esim.
hyvinvointitukea tulevaisuudessa entistä enemmän mm. paloilmaisinjärjestelmiin
tai automaattisiin
sammutusjärjestelmiin. Rakennussäädöksissä olisi hyvä miettiä miksi esimerkiksi
ilmanvaihtohormit tehdään suorastaan paloa edistävistä materiaaleista tai miksi
aluskate palaa pois mutta hämähäkinseitit jäävät jäljelle?
Lopuksi toivotan hyvää kesää kaikille ja jaksamista tuottajille
porsasruuhkan keskellä. Tavataan Farmari-näyttelyssä Suomen Sikayrittäjien
osastolla!
Martin Ylikännö
