Hyvin halpaa vai hyvää ja laadukasta?

Suomessa ollaan ottamassa ensimmäistä suurta askelta kohti puhdasta, luonnonmukaista ja lähellä tuotettua ruokaa: kuluttajina olemme vihdoin valmiita korostamaan ruoan hinta-laatu-suhteessa sen jälkimmäistä osa-aluetta. Ruotsissa kuluttaja on ollut kuningas ja ymmärtänyt ostopäätökseen perustuvan oikeutensa vaatia lautaselleen oikeaa ruokaa sen sijaan, mitä ruokateollisuus ruoaksi kutsuu.  Huvittavaa tässä kaikessa on se, että perinteisen suomalaisen ruokakulttuurin, kaiken ravinto-opillisen valistuksen ja THL:n jakamien suositusten sijaan se, mitä vaadittiin, oli pieni hevosenlihaskandaali... Jo on ihminen menettänyt suhteensa ruokaan ja sen tuottamiseen, jos hypermarketin tiskiltä poimittuun tuotteeseen "vahingossa" eksynyt hevonkukku herättää suurempia intohimoja kuin se kaikki ylimääräinen, jota meille ruoan säilyvyyden ja maun parantamiseksi muuten tarjotaan.

Euroopan elintarviketurvallisuusviraston mukaan Suomessa syödään EU:n puhtainta ruokaa. Torjunta- ja kasvinsuojeluainejäämien vähäisyys on kuluttajan näkökulmasta huomionarvoinen asia. Lähituottajan tarjoamaa elintarviketta nautittaessa muuta maailmaa ravisuttaneet terveydelle haitalliset ruokaskandaalit tuntuvat kaukaiselta. Moni meistä suhtautuukin ruokaan ja sen tuottamiseen ruoan alkuperää sen suuremmin pohtimatta, itsestään selvästi; tarpeet tyydytetään kuluttamalla sitä, mitä voiton maksimointiin pyrkivä tuotantoketju meille milloinkin tarjoaa. Tuotantoketjun läpinäkyvyys tulee taata nyt ja jatkossa, mutta vähintään yhtä tärkeää on taata suomalaisen ruoantuottajan ja maatalousyrittäjän mahdollisuudet harjoittaa elinkeinoaan. Vain siten varmistamme sen, että puhtaan suomalaisen ruoan saatavuus on kuluttajalle itsestäänselvyys vastedeskin!

Suomalainen kuluttaja on tottunut ruokavalinnoissaan toteuttamaan kolmen H:n periaatetta: mikä tahansa, mikä on helppoa, hyvää ja halpaa, kelpaa. Valitettavasti yhtälö toimii vähän kuin Juha Sipilän kansantalouskakkara: tasapainon nimissä yhden osion kasvaessa jokin toinen osio vääjäämättä pienenee.  Tässä vaiheessa kriittinen kuluttaja saattaa huomata korjaavansa sitä satoa, jota rahan ehdoilla toteutettu kilpailuttaminen ja monikansallisten tuotantoyhtiöiden markkinavalta ovat ruokkineet.  Riippuvaisuus globaalista ruokataloudesta ei liene sitä, mitä kaikella maapalloistumisella loppujen lopuksi tavoiteltiin. Uhkana on omavaraisuuden jatkuva heikkeneminen. Haluammeko jatkossa lukea uutisia puhtaasta suomalaisesta ruoasta vai ruokateollisuuden keinoja kaihtamattomasta hyväksikäytöstä? Suomalaisen elinkeinotoiminnan tukeminen, kulttuuriperinnön vaaliminen ja terveyttä ja hyvinvointia tukevien ruokavalintojen tekeminen on arvovalinta joka päivä. Niitä valintoja tekevät niin yksilöt kuin yhteisötkin.

Osaammeko me suomalaiset arvostaa oikeaa ruokaa ja sen tuottajaa? Innokkaana kotileipurina huolestuttaa sukupolvelta toiselle siirtyvien perinnetietojen ja -taitojen ohella suomalaisen ruoka-aineksen saatavuus tulevaisuudessa: esimerkiksi rukiin suhteen laahaa omavaraisuus noin kolmanneksen kysyntää jäljessä. Vajetta paikataan sitten muun muassa muista Pohjoismaista ja Baltiasta tuotavalla viljalla. Omaan kuiva-ainekaappiini ovat jauhot, hiutaleet ja ryynit löytäneet tiensä suoraan niiden tuottajalta, kivenheiton päästä sukupolvelta, joka pienviljelyä vielä tavasta ja tottumuksesta harjoittaa. Tulevaisuudessa ei kaapin täyttyminen ole enää itsestään selvä asia, sillä henkilökohtainen omavaraisuuteni leivän leivontaan käytettävän raaka-aineen suhteen on valitettavan riippuvainen sen tuottajasta. Edessä on ennemmin tai myöhemmin markkinoiden tarjonnan armoille alistuminen. Välttyäkseni yksilökohtaiselta ruokakriisiltä (joka harvinaisen hyvin vastaa ruoantuotannon edellytyksiä suuremmassakin mittakaavassa) olisi siinä vaiheessa toivottavaa, että suomalainen viljelys elää ja voi hyvin.

Soile Tuominen

Esittelyssä tällä viikolla

Olen Harakan Sari, kotiäiti Huittisten Vampulan Siivikkalasta. Perheeseeni kuuluu kolme lasta, varsin ihana aviomies ja aika lauma karvaisia ja sulkaisia kavereita. Tänne Satakuntaan olen kurvannut Varsinais-Suomesta Mustialan kautta, jossa opiskelin amk-agrologiksi. Olen innokas puutarhaharrastaja, ja kaavailin siitä pitkään ammattiakin. Nyt tyydyn hääräämään omassa maatalon pihassa ja antamaan vinkkejä kavereille. Talvisin hiihdän harjun upeissa maisemissa ja syvään juurtuneesta epäluulostani huolimatta olen alkanut jumpata Spiraalin innostavien ohjaajien tunneilla. (Vanhahko koira oppii uusia temppuja, jee!) 

Lukemisesta olen tykännyt ihan pienestä asti, ja samaa perinnettä yritän siirtää omille lapsille. Viime aikoina ilahduttavia lukukokemuksia ovat olleet esimerkiksi Peter Hoegin Norsunkouluttajien lapset ja Sirke Happosen Muumiopas. Molemmat hykerryttävät omalla tavallaan pitkään lukemisen jälkeen. Lasten kanssa luemme tällä hetkellä Timo Parvelan Maukka ja Väykkä-sarjaa. Siinä on elämänopetusta ihan jokaiselle todella hauskasti kirjoitettuna! Autoillessa radiossa soi Radio Rock, Pariisin Kevät, PMMP tai Samuli Putro. Viimeisin levyhankinta on mahtavan hyvä Foo Fightersin Wasting Light.

En ymmärrä enkä hyväksy nykyajan vihapuheita. Viha on jo sanana vahva ja pelottava. Sen lietsominen ajaa ihmisiä tyhmiin tekoihin, ja usein on kyse vain jostakin, mitä ei vielä tunneta tai ymmärretä. Pelottavinta on, että tämä jonkun asian tai ilmiön vihaaminen siirretään suoraan seuraavalle sukupolvelle. Viha voidaan verhota uskonnon, kansalaisuuden tai jonkun yleisen normin taakse, jolla sille saa muka oikeutuksen. Ei saa, ja lapsia ei näihin sekoiluihin pitäisi sekoittaa ollenkaan.

Iloitsen positiivisista ihmisistä, puhtaasta luonnosta ja pienistä jutuista, jotka saavat ajattelemaan, että tässä maailmassa sittenkin hyvä voittaa. Lasten suuret viisaudet naurattavat päivittäin.

Politiikkaan ja Keskustan touhuihin lähdin ihan perinteisestä vaikuttamisen halusta. Aate on kotoa peräisin, maalaiselle Keskusta on aina ollut luonteva puolue. Nykyään koen kepulaisten touhut sellaiseksi tasaiseksi ja harkitsevaksi politiikaksi. Ei hötkyillä laidasta laitaan ja tehdään hommat kunnolla.

Uutena valtuutettuna toivon pysyväni asioiden tasalla. Haluan ajaa perheiden ja suomalaisen ruuantuotannon asioita. Uusia juttuja ja opittavaa on paljon, onneksi on intoakin. ;)

Mitä on ruokana?

Maaliskuun valtuuston avasi paikallisten MTK:n yhdistysten edustajat. Kotilukemiseksi lähti Vihreistä elinkeinoista kasvua kuntiin-opas. Jottei asia jäisi pelkän hyväksyvän hyminän tasolle, on äksönin paikka. Haluaako Huittinen yhtenä Suomen suurimpana maatalouskuntana nostaa paikallisen perunan pöydälle, sen aiomme selvittää.

Maaseudun Tulevaisuus on kuluvana vuonna listannut Suomen kuntia maatalouden eri mittareilla. Olipa kyse liikevaihdosta tai possujen määrästä, on Huittinen keikkunut top 10-listalla Someron, Ilmajoen ja Loimaan kaverina. Meillä on agribisnestä, yli 400 maatilaa, maatalouden liitännäiselinkeinoja, suurimpana niistä Saarioinen. Huittisten maataloudesta puhuttaessa keskustelemme merkittävästä työllistäjästä ja veroeurojen tuojasta. Kuka arvaa seuraavan kysymyksen? Niin – miten tämä näkyy paikallisissa laitoskeittiöissä?

Tilanne ei ole onneksi niin surkea kuin alkuun kuvittelin. Perunat ovat Vampulasta, liha tulee Saarioisilta ja on 99% suomalaista alkuperää, maitotuotteet tulevat Valiolta. Kilpailutushan tapahtuu Porin hankintatoimen kautta, joten meidän ruokahankintamme ovat sidoksissa ison alueen kilpailutuksen tuloksiin. Paikallisilla tuottajilla on onneksi vapaus tarjota tuotteitaan suoraan keittiöille, ja esimerkiksi erilaisissa teemapäivissä on mahdollista käyttää alueen raaka-aineita. Näitä asioita aletaan nyt selvittää ja tarkentaa, ja kun hankintasopimus on seuraavan kerran katkolla, ainakin itse toivoisin näkeväni hankintojen siirtyvän Porista Huittisiin, jolloin voisimme tarkistaa hankintaehtoja entisestään. Esimerkiksi lihan pitäisi olla tuotettu suomalaisen eläinsuojelulainsäädännön mukaisesti.

Lapsiperheitä kiinnostavat Huittisten ruokahankinnat, raaka-aineiden alkuperästä on tullut kaupungille kyselyitä. Hienoa! Markkinointihenkisenä ihmisenä näen asian myös imagokysymyksenä. Perheet asuinpaikkaa valitessaan voivat ottavat selvää paikkakuntien kouluista harrastusmahdollisuuksista, ehkä myös ruuasta? Toivon, että jonain päivänä voimme nettisivuilla kertoa, miten Huittisten suurkeittiöissä valmistetaan ruokaa suomalaisista ja paikallisista raaka-aineista. Näin hankintatragedia kääntyy meidän kaikkien kannalta myönteiseksi hankintastrategiaksi.

Jyrki Sukula aloitti menneenä sunnuntaina Jimillä upean ohjelman, Makujen maa, jossa mestarikokki kiertää Suomen maatiloilla ja valmistaa tilan tuotteista maistuvaa ruokaa. Sukulan puheista kuuluu aito kunnioitus suomalaista maaseutua ja maanviljelijää kohtaan, ja hän toivottavasti saa viimeistenkin epäilijöiden silmät auki näiden jatkuvien ruokakohujen keskellä. Meillä on upea maa ja puhdasta ruokaa. Nyt on aika nostaa se sille paikalle, mihin se kuuluu, eli suomalaisten lautasille. Tuemme muita maita jo ihan tarpeeksi EU-rahoituskriisien muodossa, tässä kohdin on hyvä vetää kotiinpäin. Samalla tulee vatsa täyteen ja varsin hyvä mieli!

Soppakattilan ääreltä,

Sari Harakka

Viikon kirjoittaja

Olen Laurilan Harri, maanviljelijä ja eläkkeellä oleva luokanopettaja Huittisista. Kotoisin olen Harjavallasta, Huittisiin tulin 70-luvulla. Perheeseen kuuluu vaimo ja neljä lasta. Keskustalaisuus on tullut ilmeisesti suvun perintönä. Maalaisliiton Satakunnan piirijärjestö perustettiin Harjavallassa. Aate on siis isoisän ja isän peruja. Keskusta pitää edelleen maaseudun puolia, joka on minulle tärkeä asia.

Harrastan liikuntaa, kävely ja hiihto ovat mieluisia lajeja. Laulan kuorossa ja olen innostunut sukuseuratoiminnasta. Musiikin suhteen olen lähes kaikkiruokainen. Ainoastaan disco saa kanavan vaihtumaan. Luen mielelläni ja esimerkiksi Leon Urisin Kolmiyhteys, James Clavellin Shogun, Christian Jacq'n Ramses-sarja ja kaikki suomalaisten puolustustaisteluista kertovat kirjat ovat tehneet vaikutuksen.

Negatiivisessa mielessä ihmettelen, kuinka maailmanlaajuisesti jatketaan kestämätöntä kehitystä ja sillä on edelleen kiistaton valta-asema,  taloudellinen kilpailu ja pörssit määräävät liikaa. Toisaalta positiivista on se, että kestävään kehitykseen on alettu kiinnittää huomiota.

Tällä uudelle valtuustokaudelle tavoitteenani ja toiveenani on, että lautakunnista lähes yksimielisesti lähteneet päätökset eivät lopsahda kalkkiviivoilla. Erityistä tarkkaavaisuutta saisi olla myös kylien nykyisten vähäisten palvelujen turvaamisessa, joissa paikkakunnalla on laajaa kannatusta.

Susista ja ekologisuudesta

Satakunnassa ja yleensäkin Lounais-Suomessa maaseudun asukkaat ovat alkaneet pelätä

lastensa puolesta. Lasten liikkumiseen esim. yksin ulkona on tullut selvä muutos. Kun menneinä vuosina ja vuosikymmeninä ei juurikaan tarvinnut miettiä missä lapset ja nuoret viettävät aikaansa. Pienemmät leikkivät kotipihalla ja suurempien reviiri käsitti yleensä myös lähimetsät. Lähinnä suden pelko on muuttamassa ja eräissä tapauksissa muuttanutkin elämisen tyyliä kuntien kyläalueilla. Enää ei ole itsestään selvää, että lapset tai lapsi voisi olla omissa oloissaan kotipihalla, sillä susi, joka aamulla nähdään  Köyliössä, voi iltapäivällä hölkätä jo Huittisten ja Loimaan rajamailla Kojonkulmalla.

Lehtien palstoilla haastateltavat ihmiset ovat yleensä sitä mieltä, että susi on vaaraksi, jos se tulee liian lähelle asumuksia. Tällainen tiedustelu on yhtä tyhjän kanssa niille ihmisille, jotka asustavat lähellä luontoa. Eläin kulkee siitä, mistä se haluaa ja uskaltaa. Se ei myöskään lue kieltotauluja. Lisäksi se on arvaamaton tilanteen tullen ja siitä on esimerkki Ruotsista, missä susi hiljattain tappoi eläintenhoitajan, vaikka tämä oli työskennellyt vuosia susien parissa.

Miksi sudet ovat tottuneet ihmisiin? Väitetään, että mm. Länsi-Suomeen olisi istutettu kanta. Jos emot eivät pelkää ihmistä ja yleensä asumuksia, pennut omaksuvat emojensa tavat. Näin meillä on syntynyt ja lisääntymässä pysyvä, ihmistä pelkäämätön susikanta. Mikäli meillä vallitsisi tilanne ennen istutuksia, sudet tulisivat Venäjän puolelta harvakseltaan ja osaisivat varoa ihmisasutusta edellyttäen, ettei niitä ole Venäjällä jo totutettu ihmiseen, jolloin tilanne on täysin sama kuin nyt maassamme.

Sudet tappavat vuosittain erityisen paljon lampaita sekä nappaavat lemmikkieläimiä tämän tästä kotipihoilta. Meillä on puhuttu paljon vihapuheista. Eikö tämä toiminta, joka kohdistuu kylien asukkaisiin ole vähintään vihateko? Tekijöiksi on ujutettu syyttömät luontokappaleet mutta varsinaisina toimeenpanijoina on  joukko ihmisiä lakiensa suojassa. Maaseutua suojellaan, museoidaan ja petoja suojellaan. Siellä toimiva ihminen tarvitsee edelleen vapauden ja kannustusta toteuttaa ideoitaan kaikkien yhteiseksi hyödyksi. Tämän hoksasivat jo aikoinaan Ruotsin kuninkaat.

Kestävästä kehityksestä ja yleensä ekologiasta alettiin käydä aktiivista keskustelua 30-40 vuotta sitten.Tätä keskustelua pitää yllä myös  nuori koulutettu sukupolvi. Monet asuvat suurissa asutuskeskuksissa. Ennen unioniin liittymistä esim. vihreät puhuivat myös pienempien perheviljelmien puolesta. Kun unioniin liityttiin, nämä puheet ovat loppuneet.  Se on täysin unohdettu ja näyttää siltä, että vain tilakoon suurentaminen on kestävää kehitystä. Noihin aikoihin keskustan puheenjohtaja Paavo Väyrynen esitti kestävästä kehityksestä maaseudun näkökulmasta varmoja teesejä ja samoilla linjoilla on myös nykyinen puheenjohtaja Juha Sipilä.

Unionille kestävä kehitys on ongelma. Se on vaikea sovittaa yhteen vahvan talouskasvun kanssa, joka taas perustuu uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöön. Maassamme on yritetty lähinnä keskustahallitusten taholta saada uusiutuvaa energiaa laajemmin käyttöön.Turve, jota on maassamme  rajattomasti, on joittenkin suomalaistenkin  meppien avustuksella saatu hivutettua kivihiilen rinnalle mustalle listalle. Tämän hetken tilanne onkin se, että vähänkin suuremmat asutuskeskukset palaavat takaisin kivihiilen polttoon, koska turvetta ei sateisen kesän ja niukkojen lupien vuoksi saatu talteen tarpeeksi. Kivihiilivaltiot kyllä tietävät mistä rahaa saadaan, jolla työpaikat turvataan. Turvelupia kotimaassa rajoitetaan mutta kivihiililaivat jatkavat kulkuaan Suomeen minkään estämättä. Työstä on pula. Maaseudulla on käyttämättömiä mahdollisuuksia kestävä kehitys pohjana tuottaa vaurautta maallemme.

Entinen maatalousministeri Juha Korkeaoja otti kantaa hiljattain peltomaan rakentamiseen.

Hän oli sitä mieltä, että maassamme pitäisi alkaa suojella myös yhtenäisiä hyvälaatuisia peltoja. Peltoala vähenee rakentamisen myötä satoja hehtaareja vuodessa.  Jokilaakson kasvatilta Korkeaojalta hieno ekologinen kannanotto maamme parhaitten viljelyalueitten puolesta.

Harri Laurila