Olen Harakan Sari, kotiäiti Huittisten Vampulan
Siivikkalasta. Perheeseeni kuuluu kolme lasta, varsin ihana aviomies ja aika
lauma karvaisia ja sulkaisia kavereita. Tänne Satakuntaan olen kurvannut
Varsinais-Suomesta Mustialan kautta, jossa opiskelin amk-agrologiksi. Olen
innokas puutarhaharrastaja, ja kaavailin siitä pitkään ammattiakin. Nyt tyydyn
hääräämään omassa maatalon pihassa ja antamaan vinkkejä kavereille. Talvisin
hiihdän harjun upeissa maisemissa ja syvään juurtuneesta epäluulostani
huolimatta olen alkanut jumpata Spiraalin innostavien ohjaajien tunneilla.
(Vanhahko koira oppii uusia temppuja, jee!)
Lukemisesta olen tykännyt ihan
pienestä asti, ja samaa perinnettä yritän siirtää omille lapsille. Viime
aikoina ilahduttavia lukukokemuksia ovat olleet esimerkiksi Peter Hoegin
Norsunkouluttajien lapset ja Sirke Happosen Muumiopas. Molemmat hykerryttävät
omalla tavallaan pitkään lukemisen jälkeen. Lasten kanssa luemme tällä hetkellä
Timo Parvelan Maukka ja Väykkä-sarjaa. Siinä on elämänopetusta ihan
jokaiselle todella hauskasti kirjoitettuna! Autoillessa radiossa soi Radio Rock, Pariisin Kevät, PMMP tai
Samuli Putro. Viimeisin levyhankinta on mahtavan hyvä Foo Fightersin Wasting
Light.
En ymmärrä enkä hyväksy nykyajan vihapuheita. Viha on jo
sanana vahva ja pelottava. Sen lietsominen ajaa ihmisiä tyhmiin tekoihin, ja
usein on kyse vain jostakin, mitä ei vielä tunneta tai ymmärretä. Pelottavinta
on, että tämä jonkun asian tai ilmiön vihaaminen siirretään suoraan seuraavalle
sukupolvelle. Viha voidaan verhota uskonnon, kansalaisuuden tai jonkun yleisen
normin taakse, jolla sille saa muka oikeutuksen. Ei saa, ja lapsia ei näihin
sekoiluihin pitäisi sekoittaa ollenkaan.
Iloitsen positiivisista ihmisistä, puhtaasta luonnosta ja
pienistä jutuista, jotka saavat ajattelemaan, että tässä maailmassa sittenkin
hyvä voittaa. Lasten suuret viisaudet naurattavat päivittäin.
Politiikkaan ja Keskustan touhuihin lähdin ihan perinteisestä
vaikuttamisen halusta. Aate on kotoa peräisin, maalaiselle Keskusta on aina ollut
luonteva puolue. Nykyään koen kepulaisten touhut sellaiseksi tasaiseksi ja
harkitsevaksi politiikaksi. Ei hötkyillä laidasta laitaan ja tehdään hommat kunnolla.
Uutena valtuutettuna toivon pysyväni asioiden tasalla.
Haluan ajaa perheiden ja suomalaisen ruuantuotannon asioita. Uusia juttuja ja
opittavaa on paljon, onneksi on intoakin. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!