Hevosista ja maalaisjärjestä

Tuliko "hevosenlihaskandaali" yllätyksenä? Ei ainakaan allekirjoittaneelle tullut. Suomi on hevosenlihan reipas nettotuoja, ja puuttuva naudanliha korvataan valmisruoissa tuskattomasti hummalla. Suomeen tuotiin vuonna 2012 hevosenlihaa n. 2,1 milj. kg. EU:n alueelta tuotu määrä oli n. 1,5 milj. kg, josta Romaniasta tuotu osuus oli n. 150 000 kg. Hevosenlihaa tuotiin myös Ranskasta, Italiasta, Saksasta, Tanskasta ja Irlannista. EU:n ulkopuolelta ns. kolmansista maista tuotiin Suomeen n. 0,5 milj. kg. Maat olivat Meksiko, Kanada, Brasilia ja Argentiina. 

Hevoskuljetuksista kertova dokumentti tässä taannoin valotti elävästi esim. Romanian tasoa eläinten käsittelyssä. Hevoselta vaikka jalat poikki, mutta autoon on mentävä!  Kuljetusmatkat ovat moninkertaisia verrattuna Suomeen, ja näistäkin koneista osa tänne lihana päätyy Italian ja Saksan kautta. Ei ole EU ihan tasaveroinen eri maiden tuottajia kohtaan.

Hevosenliha maksaa markkinoilla vain murto-osan naudanlihasta, ja nostaa esim. valmisruokien katteen ihan uudelle tasolle. Väitän, että hevosenlihan käyttö on ollut tarkkaan suunniteltua hommaa, ja täysin tietoista.

Suomalaiset elintarvikeyhtiöt kärähtivät, ja selitykset ovat kuin dopingurheilijan sanakirjasta. Syytellään muita eikä oikein ymmärretä, ja asiaa selvitetään, mutta naamasta näkee, että käry kävi.

Naudanlihan osalta ollaan menossa omavaraisuudessa jo alle 80%. Eikä ihme! Lihantuottaja saa tällä hetkellä juuri ja juuri pidettyä tuotannon pyörimässä. Lihasta saatu hinta + tuet eivät riitä yrittäjän palkkaan eivätkä kaikkiin tuotantopanoksiin. Kustannukset ovat karanneet kauas käsistä, ja samalla Suomeen tuodaan lihaa jonka tuottaminen on ollut eettisesti ja ympäristönäkökohdat huomioon ottaen vähintäänkin arveluttavaa. Miksi tuontilihalla ei ole samoja määräyksiä / tuotantokriteereitä kuin Suomessa tuotetulla? Isot yhtiöt pitävät lihan hinnan alhaalla tuontilihan hintaan vedoten, ja on tietysti totta, että ulkomailta ostettu hevosenliha on halvempaa kuin kotimaassa tuotettu nauta.

Eräänä iltana uutisissa pääministerimme Jyrki Katainen kehotti kansalaisia käsittelemään EU:n rahakriisiä "maalaisjärjellä". Jäin miettimään että mitähän pääministeri tällä tarkoitti? Mielestäni komento tulee väärästä suusta, koska hänen kohdallaan asianhoito on ollut maalaisjärjestä melko kaukana.

Minun maalaisjärkeeni ei mahdu, että rahat lahjoitetaan Etelä-Eurooppaan, eikä takaisin maksua varmastikaan kannata odotella.

No onhan näitä muitakin: Erään ryhmän mielestä on oikein sopivaa; siis maalaisjärjellä ajateltuna, että metsät suojellaan, minkit vapautetaan ja vastavuoroisesti otetaan sika lemmikiksi, jolle sitten puetaan ylle niittiliivi ja lähdetään kaupungille taluttelemaan. Kai se sitten on possun luonnonmukaista käyttäytymistä, kun saa tehdä tarpeensa oikein asfaltille.

Viiltävä analyysini tästä kaikesta oli se, että maalaisjärkeä ei opi kirjoista lukemalla eikä sen soveltaminen tietämättömältä oikein onnistu. Maalaisjärki periytyy sukupolvelta toiselle, kun sitä osataan oikein ja oikeissa asioissa opettaa.

On aika yksinkertaistaa asioita. Nostettava esille ne asiat, jotka oikeasti ovat tärkeitä.

Omassa kaupungissamme on väännetty patsaiden ja kyläkoulun ympärillä. Maalaisjärjellä ajateltuna koulun uudelleen rakentaminen ei olisi pitänyt alunperinkään olla mikään ongelma, jos patsaisiin on varaa laittaa 50.000€. Aika helppo on päätellä, kummalla investoinnilla on hyödyllisempiä vaikutuksia.

On tärkeää, että elämä jatkuu myös maaseudulla. Ilman maaseutua ei ole maataloutta, ja päinvastoin. Kaiken keskittäminen kaupunkien keskustoihin on väärää politiikkaa.  Elävä kaupunki tarvitsee rinnalleen elinvoimaisen maaseudun.

Terveisin maaseudulta,

Tero Hosike

Hepo hirnahtaa

Ruoka saa puhetta aikaan. Jos ruuasta löytyy jotakin, mitä siinä ei pitäisi olla, on myrsky valmis. Kun romanialainen heppa laukkaa länsieurooppalaisen kuluttajan lautaselle, vedetään herneet nenään ihan toden teolla.

Olen koettanut asennoitua tähän suureen ruokakohuun sen ansaitsemalla vakavuudelle, mutta rehellisesti sanottuna se herättää minussa vain sääliä. Nimittäin sitä romanialaista hevosta kohtaan. Jos joku ihan oikeasti, tahdonalaisesti ostaa ja syö jossakin kaukana tehtyä valmisruokaa, hän kauhoo aivan tietoisen riskin lautaselleen. Hyvää ruokahalua vain! Hevosparka sen sijaan on matkustanut pahimmassa tapauksessa vuorokausia ahtaassa, ilmastoimattomassa rekassa kymmenien kohtalotoverien seassa vain siksi, että Itä-Euroopassa hevosenlihasta maksetaan paljon enemmän kuin lännessä.

Voisin upota eläinkuljetusten viidakkoon, mutta totean vain, että Suomessa on asiat hyvin ja kuljetukset hoidetaan lainmukaisesti. Tässä olisi myös paikka alkaa valistaa hevosenlihan hyvästä ravitsemusarvosta, rautapitoisuudesta ja varsinkin kotimaisen hevosenlihan ekologisuudesta. En nyt poikkea sillekään polulle, vaan palaan aiheeseen ja kysyn: kuka haluaa ostaa ulkomaista valmisruokaa? Miksi sitä edes Suomeen tuodaan?  Meillä on äitien tekemää ruokaa, forssalaisten tekemää sapuskaa ja kymmeniä muita vaihtoehtoja jos ihminen välttämättä haluaa muovilaatikkoon pakattua mössöä syödä. 

Ennen kaikkea täällä tuotetaan kotimaista perunaa, possua, nautaa ja kanaa. Ruokakaupat ovat runsaudensarvia, joista löytyy raaka-aineet jokaisen kukkarolle. Netti on täynnä ruokaohjeita ja kansalaisopistot kurssittavat potunkeittoon jos soppakattila on vieras kapine. Kenenkään ei ole pakko syödä ulkomailta raahattua einestä. Suomalaista ruokaa myydään kaupasta. Siitä löytää joutsenmerkin, joka kertoo ruuan kotimaisuudesta. Pientuottajien jauhoja ja juureksia on melkein joka puodissa. Lihaa voi ostaa suoraan tuottajilta, jos haluaa vältellä suurten lihatalojen mahtia. Näille raaka-ainekohuille voi nauraa ja kohauttaa hartioitaan. Suomessa on homma hallussa, pykäliä ja direktiivejä noudatetaan ja ruoka tuotetaan puhtaassa maassa. Siihen voi luottaa ja haistattaa ulkomaisilla ravioleilla hevonkakat.

Sari Harakka

Susiasiaa

Köyliössä järjestettiin viime viikolla jo toinen susi-ilta keskustelutilaisuus tänä talvena. Ensimmäisellä kerralla marraskuussa Vuorenmaan VPK-talo jäi pieneksi ja tällä kerralla Lallintalo täyttyi ääriään myöten. Paikalle oli kokoontunut noin tuhat asiasta kiinnostunutta kansalaista. Allekirjoittanut ei ollut saapuvilla kummassakaan tilaisuudessa mutta, koska varsinkin jälkimmäinen ylitti näkyvästi valtakunnallisenkin uutiskynnyksen, olen suunnilleen tietoinen keskustelun sisällöstä ja sävystä.

Susien jatkuva läsnäolo seutukunnallamme ja ilmestyminen näkyviin milloin minkin lähikunnan alueella huolestuttaa asukkaita eikä ollenkaan suotta. Koirat ja muut kotieläimet ovat todellisessa vaarassa eikä kukaan voi mennä takuuseen, etteikö myös lasten turvallisuus saataisi olla uhattuna. Kunnissa on toistuvasti jouduttu turvautumaan ns. susikyyteihin, pihojen aitaamiseen yms. Moni aikuinenkaan ei uskalla liikkua haja-asutusalueella ainakaan pimeään aikaan. Huittisten ympäristössä on kuitenkin toistaiseksi tyydytty kyyteihin ja muihin ”rauhanomaisiin” ratkaisuihin. Toisin on Perhossa ja vähän muissakin Suomen osissa, joissa on päädytty noudattamaan korpilakia ja tappamaan susia ilman lupaa.

Samaan aikaan susien oikeuksia puolustavat tahot ja susia tutkivat päivystävät dosentit vakuuttavat meille, yleensä turvallisesti Kehä kolmosen susiköyhemmältä puolelta, ettei susi Suomessa ole käynyt ihmisen kimppuun yli sataan vuoteen ja että susi luontaisesti pelkää ja väistää ihmistä. Vikaa on siis ihmisten asenteissa eikä susissa. Totta on, ettei suden ja ihmisen välisiä kohtaamisia, joissa ihminen olisi ollut ottavana osapuolena, olekaan tapahtunut sitten 1800-luvun. Viimeinen suden tekemä tappo tapahtui 7.11.1881. Uhri oli viisivuotias Kalle Oskari Gröönros Vahdolta. Tämän jälkeinen susien hiljaiselo tosin johtuu käsittääkseni siitä, että susia ei ole ainakaan tässä osassa Suomea noiden aikojen jälkeen ollut ihmisiä kohtaamassa. Tämä taas johtuu aiemmin vallinneesta melko yksioikoisesta suurpetopolitiikasta. Tuon Kalle Oskarinkin kohtaloksi koituneen susiparin hävittivät tsaari Aleksanteri III:n varta vasten lähettämät siperialaiset metsästäjät. He saivat tehtävänsä päätökseen Nousiaisissa 2.1.1882. Yhteensä nämä sudet ehtivät surmata 21 lasta. Vielä 1950-luvulla meininki oli melko erilaista nykyiseen verraten. Lauttakylän Ala-asteella (tai mikä lie perusinstituutti se nykyisin lienee) on nähtävillä Vampulassa 1959 ammuttu susi. Silloin siis yksi alueelle eksynyt susi riitti viranomaisten järjestämään suurjahtiin, jossa käytettiin mm. konepistooleja.

Itse en ole koskaan elävää sutta kohdannut enkä edes nähnyt jälkiä. Suhtaudun susiin kuten varmasti valtaosa suomalaisista eli sen kuin ovat ja elävät, kunhan pysyvät poissa nurkista. Suomen metsissä kyllä riittää tilaa ja syötävää. Raja menee siinä, että pihoille ei tulla ja kotieläimiä saati lapsia ei uhata. Nyt tämä raja on ylitetty. Susia on yksinkertaisesti liikaa ja ne ovat menettäneet luontaisen ihmispelkonsa. Minua suututtaa asenne, jossa meidät asioista huolta kantavat leimataan oitis punaniskametsäläisiksi, jotka haluavat ampua kaikkea mikä liikkuu. Olen huomannut sinänsä yllättävän yhteyden muutaman äkkiseltään erilaisen yhteiskunnallisen keskustelunaiheen välillä. Nimittäin sudet, maahanmuuttopolitiikka ja yleensä kaikki ns. ”arvokonservatiiviset” mielipiteet. Media ja tietyt kansalaispiirit leimaavat kaiken virallisesta linjasta poikkeavan, perustellunkin ja asiallisen, kritiikin välittömästi vaaralliseksi kiihkoiluksi. Suvaitsevaisuus on päivän sana mediassa ja politiikassa. Kaikkea paitsi suvaitsemattomuutta pitää suvaita. Ken tästä poikkeaa, on populisti tahi muu yhteiskunnan vihollinen.

Sudet tulisi nopeasti opettaa uudelleen pelkäämään ihmistä. Tämä onnistuu vain, jos susi kokee ihmisen uhaksi. Tähän tulokseen ei valitettavasti päästä muulla tavoin kuin tappamalla susia. Tiedän, että mediankin kellossa ääni muuttuu välittömästi ensimmäisen lapsiuhrin jälkeen. Minusta vain on turhaa odottaa, että asiat kärjistyvät siihen pisteeseen. Toivon todella, että maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisella riittää kanttia myöntää tarvittavat kaatoluvat häirikkösusien poistamiseksi. Tämä saattaa olla Lallintalon kokouksen jälkeen askeleen lähempänä. Tähän viittaa mm. Jyrki Kataisen lausuma viime sunnuntain pääministerin haastattelutunnilla. Katainen sanoi, että kansalaisten pelko on otettava todesta ja pelkät vakuuttelut susien vaarattomuudesta eivät enää riitä.

Lakia pitää noudattaa ja kunnioittaa. Tämä on selvää suurimmalle osalle kansalaisia. Yhtälailla päättäjille pitäisi olla selvää, että kunnioitusta nauttii vain kansalaisten järkeväksi ja tarkoituksenmukaiseksi kokema laki. Olemme hyvin lähellä tilannetta, jossa laki otetaan omiin käsiin muuallakin kuin Pohjanmaalla. Toivottavasti tällaiseen anarkiaan ei tarvitse Huittisten seudulla turvautua.

Martin Ylikännö

Omaa väkeä

Tästä eteenpäin Huittislainen esittelee ihmiset tekstien takaa. Ensimmäisenä vuorossa kuntaliitostuumailuineen Hannu. Ensi viikolla bloggaa Ylikännön Martin. Mistä, se selviää keskiviikkona! ;)

Viikon kynäniekka

Olen Haapasalon Hannu, leskimies, kahden kauniin tyttären Hannan ja Anna-Katariinan isä, kahden hyvän vävyn appiukko, ja kahden ihanan lapsenlapsen pappa ja leikkikaveri. Olen kotoisin Huittisista, siis syntynyt täällä, mutta 5- vuotiaana muuttanut Keikyään. Huittislainen minusta tuli uudelleen 1982 ja olen täällä sitten roikkunut siitä saakka, vaikka osan -90 lukua asuinkin ulkomailla. 

Harrastan hyötyliikuntaa metsässä ja mökillä, rakentelen kaiken laista, pidän kalastuksesta ja luonnossa vaeltamisesta. Luen aika paljon ja yritän pysyä ajatuksella ja nuorekkaana seuraamalla mitä ympärillä tapahtuu. Luen runsaasti, elämänkertoja, historiaa, jännitystä jne. Jokapäiväiseen lukemiseen sisältyy myös Raamattu ym. hengellistä kirjallisuutta. Ei niinkään kovin opillista, vaan sellaista jossa kerrotaan ihmisten arkielämän asioista. Nyt on menossa Simon Segal Montefiore’n Jerusalem kaupungin elämänkerta, sellainen tiilikivenvahvuinen teos. Koska tuo kaupunki on minulle kuin kotikaupunki, siellä asuttujen vuosien takia sen historia kiinnostaa. 

Musiikin suhteen olen lähes kaikkiruokainen, mielialasta riippuu, mikä kulloinkin tuntuu mukavalta. Klassinen, R&B, Blues, Soul, Oriental, hengellinen. Erästä rovaniemeläistä Euroviisukappaletta en ole koskaan kuunnellut alusta loppuun, vaan vaihdan kanavaa välittömästi kun se alkaa…Viulu on suosikki-instrumenttini, varsinkin kun sitä joku osaa hyvin soittaa… 

Maailmassa ihmettelen luonnon monimuotoisuutta ja sen kauneutta. Ihmettelen myös tieteen ja teknologian saavutuksia. Ihmettelen ja arvostan kansoja, jotka ovat pitkien sortovuosien jälkeen saaneet itsenäisyytensä takaisin. Negatiivisessa mielessä ihmettelen ihmiskunnan sotaisuutta. Ihmettelen arabikevään tapahtumia, Syyrian kansanmurhaa, Pohjois-Korean kansaa. Ihmettelen suomalaisia leipäjonoja, ja sitä, miksi olemme itsekkyydessämme päästäneet osan kansastamme putoamaan kyydistä. Ihmettelen miksi kansamme rappeutuu moraalisesti kaiken aikaa ja voi pahoin. 

Keskusta on monenkirjavan kansamme oiva puolue, jossa vielä voi asioihin vaikuttaa ja jossa hitusen on jäljellä sitä arvopohjaa, jonka itse koen oikeaksi. Mukavaa, iloista väkeä ja ajassa kiinni olevaa toimintaa!

Huittisissa tunnen olevani kotonani ja omieni joukossa. Täällä on sopivan hiljaista ja tapahtumaköyhää. Täältä ei kysytä henkkareita , kun asioi kaupoissa, jos unohtaa lompakon kotiin, ei sekään haittaa. Eli maaseudun rauhaa palveluiden keskellä, suuri kulttuurin kehto, jossa ihmiset puhuvat ihanaa murrettaan.

Tavoitteita valtuustokaudelle: työ on yhteinen yli puoluerajojen, eli toivon meidän löytävän hyvän yhteishengen, jossa voimme tehdä oikeanlaisia päätöksiä. Mahdolliset kuntaliitokset ja niiden mukanaan tuomat haasteet palveluiden säilymisestä huittislaisille on minulla suuri huolenaihe. Juuri nyt painaa minua koulukiinteistöjen sisäilmaongelmat, satelliitit ja sairauspoissaolojen suuri määrä. 

Pieni huittislainen suuren kuntauudistuksen pyörteissä

Kunta- ja palvelurakenneuudistus, huoltosuhde, kuntaliitokset  ja maakuntayhteistyö – tässä päällimmäiset aiheet alkaneelta valtuustokaudelta. Ylhäältä valtion taholta tuleva käskytys tai jostakin muusta epämääräisestä suunnasta tuleva vaatimus järjestellä oman kuntamme asioita nostaa vähintäänkin ihmetystä, ellei suoranaista vastahakoisuutta. Me huittislaiset kun emme ole tottuneet siihen, että meitä viedään kuin tyrvääläistä kuttua narussa osaksi kohti jotakin suurta ja ihmeellistä onnelaa, jossa kaikki palvelut tuotetaan nykyistä tehokkaammin ja edullisemmin - kohti uutta onnellisempaa yhteiskuntaa!

On olemassa suuri uskottavuusongelma, ainakin minulla, joka en näe tässä näillä arkisilla silmilläni niitä luvattuja onnenavaimia .

Laki on laki, jota tietenkin Huittisissakin noudatetaan ja kaikki vaaditut selvitykset tehdään määräaikaan mennessä. Yksi tavoitteista on saada kokoon tuo alkuun vaadittava 20 000 asukkaan määrä, jolla saisimme oikeuden tuottaa palvelumme itse. Tosin kukaan ei pysty vielä tässä vaiheessa sanomaan onko sekään varmaa.

Viime viikolla tapasivat Punkalaitumen, Huittisten, Sastamalan ja Köyliön edustajat edellä olevan aiheen yhteentuomina. Uutisten mukaan ja kun palaverimuistiota luin, kävi selväksi, että kyseessä oli varsin varovainen ensitapaaminen, jossa kukaan osanottajataho ei paljastanut ”korttejaan”. Tulevissa tapaamisissa on kuitenkin jossain vaiheessa puhuttava muustakin kuin ilmoista ja talven ankaruudesta. ;-)

Jos ja kun on kohta neuvoteltava mahdollisista kuntaliitoksista, ei enää riitä, että jokainen sanoo ensisijaisena pyrkimyksenään haluavansa olla itsenäinen.  Huittisten ja Vampulan liitos sujui esimerkillisesti ilman suurempia erimielisyyksiä ja lopputulos on hyvä molemmille. Mitä tapahtuu kun tähän sovitetaan vielä lisäksi Punkalaidun, Köyliö, Säkylä ja Kokemäki sekä mahdollisesti myös osa vanhaa Keikyää ?

Minua on jo pitkään haitannut maakunnallinen epätasa-arvo, jossa kyllä tunnustetaan Huittinen kasvukeskukseksi heti Porin ja Rauman jälkeen, mutta valtiolliset palvelut meiltä siirretään muualle. Vähintäänkin tässä yhteydessä, kun näitä uusia ”suurkuntia” synnytetään, pitää myös uudelleen miettiä meiltä poistettujen palveluiden saatavuus.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa meille tavallisille kuntalaisille, onko mitään hyvää odotettavissa? Voimme suhtautua kahdella tavalla: ”ei vois vähempää kiinnostaa”  tai sitten ottamalla kunnolla asiaan  kantaa ja vaikuttaa siihen miten meidän käy tässä ristiaallokossa. Pieni toivon kipinä on kuitenkin vielä olemassa siitä, että koko uudistusasia kaatuu omaan mahdottomuuteensa, samoin kuin jo käynnistetty SOTE selvitys aikoinaan.

Ota sinä kantaa ja anna kuulua kansalaismielipiteesi. Odotamme mielenkiinnolla kirjoitustasi!

Mukavaa hiihtolomaa toivottaen, 
Hannu Haapasalo, kunnallisjärjestön puheenjohtaja

Hyvää matkaa koulutielle

Koulusta riittää puhetta. Toisaalla on Pisa-vertailut, joissa Suomi loistaa vuosi toisensa jälkeen. Sitten on todellisuus, jossa ollaan huolestuneita lukutaidon heikkenemisestä, motivaation puutteesta, opettajien opetustyön vaikeuksista, väsyneistä ja tietokoneiden villitsemistä oppilaista. Asiantuntijat ovat huolissaan, ja ilmeisesti ihan syystä. Kun moderni tekniikka kiehtoo kirjaa enemmän, on helppo arvata mihin suuntaan kehitys kääntyy. Kasvatamme sukupolvea, jonka tietotekniset taidot ovat huippuluokkaa ja joka nauraa vanhempiensa vaikeuksille kosketusnäyttöisten vempeleiden kanssa, mutta jonka päät puutuvat ennen kirjan ensimmäisen luvun loppumista.

Lukutaidon kehittäminen ei ole salatiedettä, päinvastoin.  Tarvitaan vain rauhallinen nurkka tai pehmeä pesä, mieluista luettavaa ja hetki aikaa ilman telkkaa, radiota tai pelejä. Kun lapsen saa kannustettua lukemisen alkuun hoitaa yleensä tarttuva tarina homman kotiin. Vaikeimmille tapauksille toimii virtanapin painaminen ja aikapankki jossa puolen tunnin lukemista vastaan saa saman verran ruutuaikaa.

Yhteiset iltasatuhetket ovat nopea keino saada lapset rauhoittumaan. Hyviä kirjavinkkejä osaavat antaa koko Suomen kirjastonhoitajat jos kirjahyllyn edessä menee sormi suuhun. Kun iltasadusta tulee tapa, sitä alkaa odottaa kuulijoiden lisäksi lukijakin. Satu saa mielikuvituksen lentoon, antaa turvaa lapsen arjessa ja antaa ideoita leikkiin. Kun lapsi ja vanhempi löytävät yhteisiä lempikirjoja, on yhdessä nauraminen, tarinaan eläytyminen ja siitä keskustelu molemminpuolinen iloa. Koittakaapas vastustaa vaikkapa Heinähatun ja Vilttitossun, Latte-siilin tai Siiri-kirjojen voimaa! ;)

Auttamalla lasta kiinnostumaan kirjoista tekee hänelle arvaamattoman suuren palveluksen. Hetki kirjan kanssa äidin tai isän kainalossa muistuu mieleen vuosien päästä, ja kirja tuo turvaa opiskeluelämän pyörityksessä. Kun lapsi saa omia lapsia, siirtyy ihana perinne taas yhdelle sukupolvelle eteenpäin ja tarinat auttavat ja ilostuttavat yhä uusia lapsia.

Lukemisen iloa toivotellen,

Sari Harakka

Tervetuloa!

Mitä kuntapolitiikassa tapahtuu? Kuka siellä on mukana? Entä miten pitää kuntapolitiikkona yhteyttä kuntalaisiin?  

Haluamme, että Keskustan toimintaan on helppo tulla mukaan, ja meitä on helppo lähestyä. Siksi aloitamme kunnallisjärjestön väen kanssa tämän uuden blogin, Huittislaisen. Blogi päivittyy keskiviikkoisin ja kirjoittajia esitellään matkan varrella. 

Olet lämpimästi tervetullut lukijaksi! Kommentteja voi jättää kommenttiboksin kautta tai suoraan sähköpostitse osoitteeseen huittislainen@gmail.com.