On olemassa suuri uskottavuusongelma, ainakin minulla, joka
en näe tässä näillä arkisilla silmilläni niitä luvattuja onnenavaimia .
Laki on laki, jota tietenkin Huittisissakin noudatetaan ja
kaikki vaaditut selvitykset tehdään määräaikaan mennessä. Yksi tavoitteista on
saada kokoon tuo alkuun vaadittava 20 000 asukkaan määrä, jolla saisimme
oikeuden tuottaa palvelumme itse. Tosin kukaan ei pysty vielä tässä vaiheessa
sanomaan onko sekään varmaa.
Viime viikolla tapasivat Punkalaitumen, Huittisten,
Sastamalan ja Köyliön edustajat edellä olevan aiheen yhteentuomina. Uutisten
mukaan ja kun palaverimuistiota luin, kävi selväksi, että kyseessä oli varsin
varovainen ensitapaaminen, jossa kukaan osanottajataho ei paljastanut ”korttejaan”.
Tulevissa tapaamisissa on kuitenkin jossain vaiheessa puhuttava muustakin kuin
ilmoista ja talven ankaruudesta. ;-)
Jos ja kun on kohta neuvoteltava mahdollisista
kuntaliitoksista, ei enää riitä, että jokainen sanoo ensisijaisena pyrkimyksenään
haluavansa olla itsenäinen. Huittisten
ja Vampulan liitos sujui esimerkillisesti ilman suurempia erimielisyyksiä ja
lopputulos on hyvä molemmille. Mitä tapahtuu kun tähän sovitetaan vielä lisäksi
Punkalaidun, Köyliö, Säkylä ja Kokemäki sekä mahdollisesti myös osa vanhaa
Keikyää ?
Minua on jo pitkään haitannut maakunnallinen epätasa-arvo,
jossa kyllä tunnustetaan Huittinen kasvukeskukseksi heti Porin ja Rauman
jälkeen, mutta valtiolliset palvelut meiltä siirretään muualle. Vähintäänkin tässä yhteydessä, kun näitä uusia ”suurkuntia”
synnytetään, pitää myös uudelleen miettiä meiltä poistettujen palveluiden
saatavuus.
Mitä tämä kaikki tarkoittaa meille tavallisille
kuntalaisille, onko mitään hyvää odotettavissa? Voimme suhtautua kahdella
tavalla: ”ei vois vähempää kiinnostaa” tai
sitten ottamalla kunnolla asiaan kantaa
ja vaikuttaa siihen miten meidän käy tässä ristiaallokossa. Pieni toivon kipinä
on kuitenkin vielä olemassa siitä, että koko uudistusasia kaatuu omaan
mahdottomuuteensa, samoin kuin jo käynnistetty SOTE selvitys aikoinaan.
Ota sinä kantaa ja anna kuulua kansalaismielipiteesi.
Odotamme mielenkiinnolla kirjoitustasi!
Mukavaa hiihtolomaa toivottaen,
Hannu Haapasalo, kunnallisjärjestön puheenjohtaja
Mukavaa hiihtolomaa toivottaen,
Hannu Haapasalo, kunnallisjärjestön puheenjohtaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!