Kylässä meijerissä

Suomalainen kuluttaa maitoa noin 130 litraa vuodessa. Maito sisältää paljon terveyden kannalta tärkeitä ravintoaineita, minkä johdosta sen asema kansallisissa ravintosuosituksissa ja esimerkiksi kouluruokailussa on vakiintunut. Tiesitkö, että syyskuun viimeinen keskiviikko on omistettu koulumaidolle? Laadunvalvonta on tärkeä osa maidon tuottamista ja jalostamista - maitoa on matkalla koululaisen lasiin maistettu jopa 13 kertaa sen korkean laadun varmistamiseksi! 

Satakunnan keskustanuoret teki yritysvierailun Satamaidon Porin meijeriin yhdessä Varsinais-Suomen keskustanuorten kanssa. Vierailun aikana päästiin tutustumaan meijerin perinteikkään historian lisäksi ruoantuotannon kehitykseen, elintarvikealan kehitysnäkymiin ja maidon hinnanmuodostumiseen. Maidon matka tilalta jalostukseen, jakeluun ja lopulta kuluttajalle on pidempi kuin matka kaupan kylmähyllyltä kuluttajan jääkaappiin. Tuoreus ja tuotteen korkea laatu perustuvat katkeamattomaan kylmäketjuun ja lyhyisiin, enimmillään sadan kilometrin keräilymatkoihin: valtaosa Satamaidon tuottamasta maidosta tulee Satakunnasta.

Perinteikästä meijeritoimintaa

Osuuskunta Satamaidolla on pitkät perinteet, kertoo Satamaidon toimitusjohtaja Jarmo Oksman. Meijeri on toiminut  Porissa itsenäisenä satakuntalaisten maidontuottajien omistamana yrityksenä jo vuodesta 1902. Nykyiselle paikalleen se siirtyi parikymmentä vuotta myöhemmin. Nytemmin tunnettu Satamaito aloitti toimintansa 1982. Vuosien mittaan on tehty yhteistyötä sekä Valion että Ingmanin kanssa. Irtaantumisen näistä yhteistyikuvioista mahdollistivat lopulta oma tuotemerkki ja oma markkinointi.

Osuuskunta koostuu reilusta kahdestasadasta satakuntalaisesta maitotilasta. Maitotilan keskikoko  on 200 000 litraa, mikä lehmiksi muunnettuna vastaa noin kolmenkymmenen lehmän tilakokoa. Yli miljoonan litran tiloja on kaksi. Satakunnassa maidon saatavuudessa ei Oksmanin mukaan ole ongelmaa, vaikka tuottajamäärä on kokonaisuudessaan lähes puolittunut kymmenessä vuodessa; uusien toimijoiden löytyminen ei esimerkiksi sukupolvenvaihdoksista päätellen ole ollut esteenä maatalousyrittäjyyden jatkumiselle ja kotimaisen alkutuotannon jatkuvuudelle.

Osuuskunnan perusajatuksena on läpi vuosien ollut lähitilojen maidon jalostaminen nestemäisiksi maitovalmisteiksi. Maidon lisäksi valikoimaa on viime vuosina laajennettu enenevissä määrin kohti erikoistuotteita. Kuluttajille tutuiksi ovat käyneet niin maitojuomat kuin PLUSSA- ja luomumaitokin. Tavoitteena on kasvattaa erikoistuotteiden osuus nykyisestä 25 prosentista niin, että jopa puolet kokonaistuotannosta kohdistuisi erikoistuotteina tunnettuihin tuoteryhmiin. Kysynnän kehitys perusmaidosta erikoistuotteisiin on ainakin viimeisen viiden vuoden ajalla ollut huimaa - vielä nähtäväksi jää, mihin ruoan alkuperää ja alkuperäisyyttä korostava trendi sen johtaa. Raakamaidon eli niin sanotun tinkimaidon kulutus on maidontuotannon suhteen marginaalista jo siksi, että harvalla kuluttajalla on madollisuuksia sen hankkimiseen.

Muuttuva ruokaketju

Ruokateollisuus on altis monenlaisille muutostekijöille. Kuluttajien ostovoimaan ja ostokäyttäytymiseen vaikuttavat niin talouden suhdanteet kuin ravintotrenditkin, jolloin äkkinäiset muutokset kysynnässä voivat olla vaikeasti ennakoitavia. Maito on peruselintarvike, ja sen kysyntä on erikoistuotteiden kysyntää tasaisempaa. Ruoan kysyntä kasvaa ja elintarvikealan kehitysnäkymät viennin suhteen ovat Satamaidon toimitusjohtaja Jarmo Oksmanin mukaan hyvät. Ruokaketju työllistää väkeä niin alku- kuin jatkotuotannossakin. Porin meijerissä työntekijöitä on viitisenkymmentä.

Tuotannon erikoistuminen ja kuluttajien lisääntyvä kiinnostus esimerkiksi ruoantuotannon eettisiä kysymyksiä ja lähiruokaa kohtaan tuovat ruoantuoattajalle sekä uhkia että mahdollisuuksia. Näiden lisäksi ruokaketjun toimintaan ja kannattavuuteen vaikuttavat kansainväliset vaihtelut raaka-aineen tuotannossa ja markkinahinnoissa. Kotimainen alkutuotanto on kotimaisen ruoantuotannon edellytys. Tämän lisäksi sillä on tuotannon ja kysynnän vaihteluita pienentävä ominaisuus, kertoo Oksman.

Ruokako kallista?

Kotimainen ruoantuotanto on välttämättä yhteydessä globaaliin raaka-aineiden hinnanvaihteluun ja ruokakriiseihin. Raaka-ainekustannusten hinnannousu selittää suuren osan ruoan kallistumisesta. Siihen vaikuttavat osaltaan myös energiakustannukset ja logistiikka. Verotuksen suhteen Suomi sijoittuu Euroopan keskitasoon: ruoan arvonlisävero on korkeampi kuin EU:ssa keskimäärin, ja tulotasoon suhteutettuna se on jopa aavistuksen pienempi. ALV:n lisäksi ruoan hintaan vaikuttavat valmisteverot ja kilpailu. Terve ja toimiva kilpailu on pitkällä tähtäimellä sekä kuluttajan  että maatilallisten yhteinen etu, joskin kilpailu markkinoilla harvemmin toimii kuten sen pitäisi. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii vuoden aikana kiivaastikin uutisoitu tapaus Valion määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Satamaidon ja sen osakkaiden kannalta tilanne päättyi Oksmanin mukaan Kilpailuviraston antaman päätöksen johdosta hyvin.

 Suomalaisen kotitalouden menoista keskimäärin 15 prosenttia menee ruokaan. Ruoan kallistuminen ei enää ole uutinen, sillä siitä on kvartaalitaloudessa elävälle suomalaiselle kuluttajalle tullut itsestään selvä asia. Oli hinnannousu prosentteina sitten mitä tahansa, on aiheellista kysyä, onko ruoka kallista, kun sitä samalla heitetään roskiin tuhansien kilojen ja eurojen vuositahdilla. Kotitaloudet ovat menekin pienentämisessä avainasemassa, sillä suuri osa roskikseen päätyvästä ruoasta syntyy niissä.

Suurin kulutusvalintoja ohjaava tekijä on kuluttajakäyttäytmistä kartoittavien tutkimusten mukaan  hinta-laatu-suhde. Seuraavina tulevat ruoan maku ja ravitsevuus. Ehkä yllävän vähän mainintoja saavat ruoan lisäaineettomuus ja se, että ruoka on lähellä tuotettua. Kotimaisen ruoantuotannon, niin alkutuotannon kuin ruoan jalostamisenkin kannalta on tärkeää, että kotimainen ruoka on kilpailukykyistä. Satamaidon kaltaisia pien- ja keskisuuria yrityksiä tarvitaan tulevaisuudessa takaamaan puhtaan, lähellä tuotetun ja laadukkaan ruoan saatavuus - ja tietenkin sen, alkutuottajan työlle on kotimaista kysyntää.

Soile Tuominen

Yritysvierailu Satamaidon Porin meijeriin 20.9.2013

Juttu ilmestyy kuvien kera myös Satakuntalainen-lehdessä

Jokapäiväinen biojätteemme

Kun olin lapsi, meillä kotona oli possunämpäri. Siihen laitettiin kaikki perunankuorista kaffenporoihin, ja kun ämpäri oli täysi, se napattiin mukaan iltasikalaan, ja sisältö kipattiin kaukaloon. Jossakin vaiheessa EU-säädökset kielsivät syöttämästä tuotantoeläimille kuumentamattomia ruuantähteitä, ja ämpärin sisältö nakattiin lietemonttuun mätänemään. Maalaistaloissa on kierrätetty muodikkaasti biojätteitä niin kauan kuin eläimiä on nurkissa ollut, nykyään possun virkaa toimittaa vihreä roskasäiliö kerrostalon takapihalla. Vaikka äidilleni oli biojäte terminä hiukan outo, ymmärsi hän tietysti saman tien mitä sekajätteen vieressä nököttävään ämpäriin lajitellaan heti kun sanoin sen olevan se vanha possunämpäri.

Nykyajan lapset opetetaan esikoulusta asti lajittelemaan ruoantähteiden lisäksi metallit, lasi ja vaaralliset jätteet. Moni lapsi näyttää vanhemmilleen mallia kierrätyksestä, jota nuori sukupolvi pitää enemmän itsestäänselvyytenä kuin vanhemmat ikätoverit. Maalaisjärjellä ajateltuna kaiken roinan kippaaminen samaan roskikseen onkin todella älytöntä, suurimmasta osasta jätettä kun saa käsiteltyä uutta materiaalia ja kaatopaikkojen kuormitus kevenee edes hiukan. Kuulin kerran sattumalta keskustelun, jossa vanhempi herra kertoi tyytyväisenä kätkevänsä loisteputket tavallisen jätteen sekaan. Vaivoin pidättäydyin kiljaisemasta, miten älytöntä esimerkkiä lapsenlapset moisesta hulluudesta saavat! Samalla vaivalla sen laittaisi vaarallisen jätteen kierrätyskasaankin, vaikkei se yhtä jännittävältä ehkä tunnukaan?

Hulluuden rajalla käväistiin myös lasteni ala-asteella, joka sai hetkellisen kiellon tarjota edellisen päivän ateriantähteitä toisena ruokavaihtoehtona. Keittäjä on pystynyt normaalin työnsä ohella hoitamaan ylijääneet ruuat asianmukaisesti kylmään ja laittanut niitä esille seuraavana päivänä. Tämä tapa on lasten ja opettajien mieleen, ja koulu sai tyrmistynyttä palautetta oppilailta, kun tämän syyslukukauden alkaessa ”eilisiä” ei enää ollutkaan tarjolla. Kaupungin ruokapalveluista oli annettu kielto tarjota mitään muuta kuin saman päivän ruokia, perusteena epämääräinen ”kun muuallakaan ei ole siihen lupaa”. Sen sijaan, että ruoka olisi tullut hyötykäyttöön, se oli käsketty kipata sekajätteisiin. Onneksi asia saatiin nopeasti oikealle tolalle, ja nyt on kaikilla Huittisten kouluilla lupa jakaa myös edellisen päivän ruokaa jos vain ne vain pystytään asianmukaisesti jäähdyttämään ja keittolan resurssit siihen venyvät.

Meillä on biojäteämpärin lisäksi kanankeppo muutamaa kotikanaa varten. Siihen laitetaan tähteet, ja lasten kaveritkin tietävät, että jos ei lautasta jaksa syödä ihan tyhjäksi, kana kyllä syö. Harmi vain, siivekkäät ystävämme ovat possua nirsompia. Kiposta lennätetään armotta pois esimerkiksi raa’at perunankuoret, toki nekin aikanaan maatuvat kuivikkeen mukana tunkiossa. Palkaksi maukkaista jämäruuista saamme herkullisia kananmunia, joiden keltuaisen väri lähentelee oranssia niin että kakkutaikinakin on kauniin keltaista. Ehkäpä omat lapset aikuisina muistelevat aina kierrätyksestä puhuttaessa kanankeppoa, ihan kuten minä sitä vihreää possunämpäriä?

Sari Harakka

Kirjoitus julkaistu 18.9.2013 Satakuntalainen-lehdessä